Keikkafiiliksiä

Incubus.

Eilen.

Täällä hymistellään edelleen.

Incubus oli siis aivan käsittämätön kokemus: Brandonin ääni viehättää vuosi vuodelta enemmän, eikä eilisiltainen live-keikka ollut poikkeus. Rakastan. Vaikka aikamoinen ruuhkatukka onkin.

Olen edelleen aika sanattomana, sen verran isosta elämyksestä oli kyse - noin niin kuin henkilökohtaisesti. Incubus on se bändi, jota olen lyhyen elämäni aikana kuunnellut eniten ja ajallisesti pidempään kuin yhtäkään toista yhtyettä; bändi, joka on pelastanut mielenterveyteni useammin kuin kerran kahden viime vuoden aikana. Kyseessä on siis monella tapaa tärkeä ja ainutlaatuinen yhtye, minulle. Vaikka musiikki ei olekaan koskaan ollut minulle mikään varsinainen henkireikä, aion silti väittää, että juuri teini-iän kynnyksellä löytämäni Incubus on vaikuttanut suuresti ajatteluuni ja siihen, miten näen ja suhtaudun tähän elämään. Senkin uhalla, että se kuulostaa kovin kornilta.

Voi.

Koska otetaan uusiksi?