"That's a bingo!"

Käytiin tänään leffassa Veikan kanssa, Tarantinon uusin oli luonnollisesti vuorossa - molemmat kun tykätään miehen rainoista ihan hulluina - eikä kyllä jättänyt kylmäksi tämäkään! Leffa oli alkuteksteistä lähtien ihan taattua tuttua tarantinoa ja vetäisi kyllä mukaansa aivan täysin, ja lähes mielipuolinen hymy vain leveni loppua kohden. Enpä ole pitkään aikaan poistunut leffasalista niin punaposkisena ja hymyssä suin, kuin tänä iltana!

Inglourious Basterds on siis ehdottoman suositeltava leffa, sikäli mikäli Tarantinosta tykkää (muutenhan se juoni vissiin yksinkertaisesti hukkuu sinne väkivallalla mässäilyyn). Leffasta kyllä huomaa aivan välittömästi, että Quentinille on annettu aika vapaat kädet mellastaa juuri niin kuin on huvittanut, ja mies on aivan varmasti hykerrellyt tyytyväisenä kertaan jos toiseenkin valmista tekelettään ihaillessa - sen verran ylenpalttisesta ja fiilistelevästä leffasta on kyse. Leffan huumori on siinä mielessä kummaa, että Inglourious Basterds käy loppua kohden vain hauskemmaksi ja hauskemmaksi, vaikka väkeä kaatuu kuin heinää. Välillä on vähän sellainen olokin, että voiko tälle edes nauraa, mutta jossain vaiheessa päätin kuitenkin hylätä moiset ajatukset, ja yksinkertaisesti nauroin kun niin kovasti kerran nauratti. Historiaakin on muokattu tarantinon elokuvauniversumiin sopivaksi, eli kyseessä on siis ei-niin-perinteinen natsileffa with a twist, mikä sekin riemastutti.

Niin, ja Christoph Waltzin Hans Landa on ehkä mahdollisesti yksi vuosituhannen riemastuttavimpia hahmoja! Aivan kertakaikkisen mahtavasti käsikirjoitettu ja näytelty tyyppi.

Tarantinoa syytetään usein siitä, että hän tekee ainoastaan sellaisia elokuvia kuin haluaisi itse nähdä, ja että hänen kykynsä luoda uutta ovat olemattomat. Ensimmäistä pitäisin kuitenkin lähinnä ihan hyvänä asiana, sillä ainakin se takaa sen, että edes ohjaaja/käsikirjoittaja uskoo loppuun asti omaan tekeleeseensä. Se nimittäin näkyy valmiissa elokuvassakin, ihan aina. Ja jälkimmäiseen: why fix something that ain't broken?

Kompurointia, tavaranpaljoutta ja District 9

Onnistuin tänään telomaan jalkani Koiraa ulkoiluttaessani. Se pieni pirulainen jäi tapansa mukaan junnaamaan johonkin ojanpientareelle ja siinä kävellessä käännyin hoputtamaan toisen touhuja, astuin jonkinlaiseen kuoppaan ja muljautin oikean nilkkani - sekä niiasin vasemman polveni katuun. Oikea nilkka on nyt turvoksissa, vasen polvi kirvelevä ja verillä, ja sukkikset lensivät reikäpolvisena roskiin. Olin muuten unohtanut, kuinka inhalta nirhaantunut polvi tuntuukaan, edellisestä polvennirhauksesta on tainnut kulua kymmenisen vuotta. Tämä viikkohan alkoi taas mainiosti...

Kaiken muun hyvän lisäksi tämä "yksiöni" on tällä hetkellä aivan täynnä tavaraa. Saatiin tyhjennettyä kämppä Bristolissa, ja nyt ne viimeisetkin roinat ovat täällä - täytynee huomenna aktivoitua ja pakata näitä varastoon odottamaan aikaa, jolloin pääsen ihan lopullisesti muuttamaan sinne "omaan kotiin". Sitä odotellessa täytyy vähän säveltää tämän kaaoksen kanssa.

Ja aiheesta ihan kolmanteen... Tässä eräänä iltana laskeskelin, että olen tänä vuonna käynyt elokuvissa ainoastaan häpeälliset 15 kertaa. Näin hiljaista vuotta ei ole ollut... no, vuosiin! Päätin siis suunnata tänään kulttuurin pariin (hei, on ne elokuvatkin kulttuuria!), ja sain vapaapäivää viettäneen Isinkin kanssani katsomaan District 9:n, Neill Blomkampin uutukaisen. Science Fiction on aina ollut minulle mieleinen genre, mutta minä todella pidin tästä rainasta! Loppu meni ehkä vähän itsetarkoitukselliseksi mässäilyksi, mutta muuten dokumenttimaisesti kuvattu muukalaiskuvaus oli kyllä aikas nappiosuma. Sitä paitsi, on aina virkistävää, kun elokuvat eivät sijoitu Amerikan Yhdysvaltoihin (ja aina parempi, jos kyseinen valtio mainitaan vain kertaalleen sivulauseessa), vaan kerrankin miljöö sekä näyttelijät ovat uusia. Etelä-Afrikka ja Johannesburg saavat siis minulta kiitosta, samoin kuin pääosassa kärvistellyt Sharlto Copleykin. Leffa teki myös mainioita rinnastuksia ihmiskunnan lähihistoriaan, pisti välillä ihan hymyilyttämään - varsin kuivasti tosin, sillä kovin hauskoista asioistahan ei ole kyse. Mutta noin ajatusleikkinä raina oli siis aika mainio, suosittelen kovasti.