25. elokuuta 2010

Elonmerkkejä

Pitkän hiljaiselon jälkeen ajattelin elvyttää tämän blogin jälleen henkiin. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon, vaikka toisaalta juuri mikään ei ole muuttunut: opiskelut ovat edelleen katkolla (ETA-tutkinto odottaa suorittamistaan, se on ensi vuoden projekti), vanhempien katon alla asutaan ja eletään hiljaiseloa. Onneksi on tuo junnukoira, jonka kanssa voi harrastaa ja touhuta! Vanhaherra eläkeläinen ei edelleenkään ole vakuuttunut vasikankokoisen kakaran olemassaolon hyödyistä, mutta vanhalle se suotakoon.

Ehkäpä sitä jaksaisi taas intoutua kirjaamaan ylös näitä arjen sattumuksia, joskaan mitään huippujännittävää tai dramaattista dialogia en edelleenkään lupaa. Arkea, junnun kanssa harrastamista ja sitä vanhaa kunnon nurinaa on varmasti luvassa. Pidelkää kiinni hatuistanne!

kujeilija

Scented Barbara Ann Scott (Muusa)

s. 22.11.2009 Tampereella
Star 't Cutting Trax of Jhanzi (Kid Sox) x Scented AllAboutHer (Molly)
kasvattaja Sari Laakso, kennel Scented
narttu
afgaaninvinttikoira, blue
rekisterinumero: FI10866/10


Uusi vuosikymmen sai jännittävän alun, kun sininen unelmani tuli sulostuttamaan ja ilostuttamaan eloani tammikuussa. Muusa tuli minulle pitkän ja hartaan harkinnan jälkeen tutulta kasvattajalta, haaveideni yhdistelmästä! Hyvää kannatti todellakin odottaa.

Muusa on osoittautunut varsin fiksuksi ja tasaiseksi tapaukseksi. Pentulaatikon rasavilli on kotioloissa hyvinkin rauhallinen, mutta koirakavereiden kanssa remutessa tanner tömisee ja pöly lentää! Muusan kanssa on äärimmäisen helppo kulkea ihan missä tahansa, eikä se juurikaan arastele uusia tilanteita. Ihmiset ja koirat ovat ihaniaihaniaihania! Odotan mielenkiinnolla ja vähän jännitykselläkin, mitä tästä mainiosta junnusta oikein kasvaakaan!

Alkuvuosi 2010 on mennyt pitkälti koiraharrastuksen parissa. Olemme käyneet näyttelyissä ja mätsäreissä, sekä Kaupin vinttikoiraradalla ratajuoksuharjoituksissa - molemmat harrastukset vaikuttavat tässä vaiheessa varsin mukavilta! Olen ihan äärimmäisen tyytyväinen siihen, että uskalsin "hypätä tuntemattomaan" ja valitsin afgaanin, sillä Muusa on osoittautunut todellakin minun oloisekseni koiraksi.

Muusan kanssa olen saanut tutustua paitsi uusiin harrastuksiin, myös uusiin ihmisiin. Kuluneen kolmen vuoden aikana olen luonut enemmän uusia ihmissuhteita kuin koskaan ennen! Ilman Muusaa olisin jäänyt paljosta paitsi.


5. syyskuuta 2009

"That's a bingo!"

Käytiin tänään leffassa Veikan kanssa, Tarantinon uusin oli luonnollisesti vuorossa - molemmat kun tykätään miehen rainoista ihan hulluina - eikä kyllä jättänyt kylmäksi tämäkään! Leffa oli alkuteksteistä lähtien ihan taattua tuttua tarantinoa ja vetäisi kyllä mukaansa aivan täysin, ja lähes mielipuolinen hymy vain leveni loppua kohden. Enpä ole pitkään aikaan poistunut leffasalista niin punaposkisena ja hymyssä suin, kuin tänä iltana!

Inglourious Basterds on siis ehdottoman suositeltava leffa, sikäli mikäli Tarantinosta tykkää (muutenhan se juoni vissiin yksinkertaisesti hukkuu sinne väkivallalla mässäilyyn). Leffasta kyllä huomaa aivan välittömästi, että Quentinille on annettu aika vapaat kädet mellastaa juuri niin kuin on huvittanut, ja mies on aivan varmasti hykerrellyt tyytyväisenä kertaan jos toiseenkin valmista tekelettään ihaillessa - sen verran ylenpalttisesta ja fiilistelevästä leffasta on kyse. Leffan huumori on siinä mielessä kummaa, että Inglourious Basterds käy loppua kohden vain hauskemmaksi ja hauskemmaksi, vaikka väkeä kaatuu kuin heinää. Välillä on vähän sellainen olokin, että voiko tälle edes nauraa, mutta jossain vaiheessa päätin kuitenkin hylätä moiset ajatukset, ja yksinkertaisesti nauroin kun niin kovasti kerran nauratti. Historiaakin on muokattu tarantinon elokuvauniversumiin sopivaksi, eli kyseessä on siis ei-niin-perinteinen natsileffa with a twist, mikä sekin riemastutti.

Niin, ja Christoph Waltzin Hans Landa on ehkä mahdollisesti yksi vuosituhannen riemastuttavimpia hahmoja! Aivan kertakaikkisen mahtavasti käsikirjoitettu ja näytelty tyyppi.

Tarantinoa syytetään usein siitä, että hän tekee ainoastaan sellaisia elokuvia kuin haluaisi itse nähdä, ja että hänen kykynsä luoda uutta ovat olemattomat. Ensimmäistä pitäisin kuitenkin lähinnä ihan hyvänä asiana, sillä ainakin se takaa sen, että edes ohjaaja/käsikirjoittaja uskoo loppuun asti omaan tekeleeseensä. Se nimittäin näkyy valmiissa elokuvassakin, ihan aina. Ja jälkimmäiseen: why fix something that ain't broken?

1. syyskuuta 2009

Kompurointia, tavaranpaljoutta ja District 9

Onnistuin tänään telomaan jalkani Koiraa ulkoiluttaessani. Se pieni pirulainen jäi tapansa mukaan junnaamaan johonkin ojanpientareelle ja siinä kävellessä käännyin hoputtamaan toisen touhuja, astuin jonkinlaiseen kuoppaan ja muljautin oikean nilkkani - sekä niiasin vasemman polveni katuun. Oikea nilkka on nyt turvoksissa, vasen polvi kirvelevä ja verillä, ja sukkikset lensivät reikäpolvisena roskiin. Olin muuten unohtanut, kuinka inhalta nirhaantunut polvi tuntuukaan, edellisestä polvennirhauksesta on tainnut kulua kymmenisen vuotta. Tämä viikkohan alkoi taas mainiosti...

Kaiken muun hyvän lisäksi tämä "yksiöni" on tällä hetkellä aivan täynnä tavaraa. Saatiin tyhjennettyä kämppä Bristolissa, ja nyt ne viimeisetkin roinat ovat täällä - täytynee huomenna aktivoitua ja pakata näitä varastoon odottamaan aikaa, jolloin pääsen ihan lopullisesti muuttamaan sinne "omaan kotiin". Sitä odotellessa täytyy vähän säveltää tämän kaaoksen kanssa.

Ja aiheesta ihan kolmanteen... Tässä eräänä iltana laskeskelin, että olen tänä vuonna käynyt elokuvissa ainoastaan häpeälliset 15 kertaa. Näin hiljaista vuotta ei ole ollut... no, vuosiin! Päätin siis suunnata tänään kulttuurin pariin (hei, on ne elokuvatkin kulttuuria!), ja sain vapaapäivää viettäneen Isinkin kanssani katsomaan District 9:n, Neill Blomkampin uutukaisen. Science Fiction on aina ollut minulle mieleinen genre, mutta minä todella pidin tästä rainasta! Loppu meni ehkä vähän itsetarkoitukselliseksi mässäilyksi, mutta muuten dokumenttimaisesti kuvattu muukalaiskuvaus oli kyllä aikas nappiosuma. Sitä paitsi, on aina virkistävää, kun elokuvat eivät sijoitu Amerikan Yhdysvaltoihin (ja aina parempi, jos kyseinen valtio mainitaan vain kertaalleen sivulauseessa), vaan kerrankin miljöö sekä näyttelijät ovat uusia. Etelä-Afrikka ja Johannesburg saavat siis minulta kiitosta, samoin kuin pääosassa kärvistellyt Sharlto Copleykin. Leffa teki myös mainioita rinnastuksia ihmiskunnan lähihistoriaan, pisti välillä ihan hymyilyttämään - varsin kuivasti tosin, sillä kovin hauskoista asioistahan ei ole kyse. Mutta noin ajatusleikkinä raina oli siis aika mainio, suosittelen kovasti.

25. elokuuta 2009

Bristol, baby

Hmph. Huomenna Bristoliin, mukavasti puolikuntoisena. Viikon suunnitelmat pisti uusiksi sellainen aivan megalomaaninen flunssa, tietenkin - olen aika hyvä ajoittamaan flunssia sellaisiin hetkiin, kun se ei ollenkaan olisi toivottavaa. Tai no, flunssa ja flunssa, "hengitystieinfektioksi" tuo meidän kotilääkäri tämän diagnosoi, eli kuumetta ei ole, mutta kurkussa on jumissa kärttyinen siili ja nenässä eritteen määrästä päätelleen jonkinlainen etana tahi muu limaa erittävä niljakas. Pää on siis tukossa ja ajatus ei juurikaan kulje. Huomenna olisi kuitenkin lähtö heti aamusella, toivottavasti tästä vielä yön aikana edes vähän tervehtyy matkustuskuntoon. (Ja veljenretku kuulosti melkein pettyneeltä, kun ilmoitin ettei tämä nyt mitään sikainfluenssaa kuitenkaan ole, olisi kuulemma ollut hauskaa saada sika perheeseen. Siihen totesin vain, että eikös meillä ole jo.)

Vaan ei väsytä, kuten ei koskaan ennen reissua. Enää en jännitä edes lomareissulle lähtöä, mutta jotenkin se aina vaikuttaa tuohon unensaantiin aika railakkaasti. Huomenna lähtö on tosin vasta vähän ennen viittä, eli saan aamulla nukkua hieman pidempään kuin normaalisti bristoliinlähtöaamuina. Eiköhän se tästä, kun saan kämpän tyhjäksi ja avaimet luovutettua ja karistettua Bristolin pölyt jaloistani. Ei sillä, tykkäsin kyllä asua siellä - tykkäsin kovasti, vaikkei se varmaan aina siltä tuntunut. Edelleen vaan hämmentää niin pirskatisti, että se kolme vuotta on nyt takana! Vastahan minä sinne lähdin; jännitti niin hirmuisesti, ettei koskaan ennen. Nyt tuntuu niin hullulta, ettei sinne enää tarvitse syksyllä palata. Kolme vuotta on loppujen lopuksi niin lyhyt aika.

Tänä iltana ajattelin vielä teineillä oikein urakalla ja katsoa 21 Jump Streetiä. Odotettavissa on kovasti virnuilua, huulten pureskelua ja vähän irvistelyäkin, sekä ihan hiven myötähäpeää. Ollapa taas viisitoistakesäinen!

21. elokuuta 2009

Rahjustamista

Rooma oli kuuma ja kaunis, jäi mieleen kaihertamaan - täytynee sinne vielä joskus palata. Tällaiselle historiafriikille ja latinistille se oli siis käytännössä katsoen aivan taivaallinen reissu, vaikkakin hivenen lyhyt (tosin ei sillä tahdilla olisi yhtään pidempään jaksanutkaan). Göteborg taas oli sellainen varsin idyllisen oloinen ruotsalaiskaupunki, ei sekään hullummalta vaikuttanut. Ja I:tä on aina niin kertakaikkisen mahtava nähdä, tänä vuonna kun ei juurikaan olla oltu samassa kaupungissa samaan aikaan. Vaan nyt ollaan, kun hänkin palasi tänne sivistyksen pariin. Mahtihomma.

Ensi viikolla olisi taas aika reissata hetkeksi Bristoliin; tyhjentää ja siivota kämppä, luovuttaa avaimet, käydä pankissa lopettamassa vuokranmaksu ja raahata loput kamat Suomeen. Ahdistaa jo valmiiksi, mm. tänä aamuna heräsin painajaiseen, jossa koitin sulloa kaikenmaailman jättikokoisia pehmoleluja ja kirjoja ja vaatteita ja lautasia ja peittoja kahteen pieneen matkalaukkuun. Pehmoleluja tai vaatteita siellä ei onnekseni ole, mutta kirjoja ja astioita sitten niidenkin edestä... Saas nähdä, mistä kaikesta sitä joutuu luopumaan - fingers crossed, että mitään mieluista en joudu taakseni jättämään.

Huokaus.

Ja se ekologinen jalanjälkeni on tältä vuodelta aivan valtaisa. Jotain tarttis tehdä...

26. heinäkuuta 2009

Metallia ja Metallicaa

Olinpas eilen Sonispheressä Porissa - ja oli muuten ihan kertakaikkisen mahtavaa! Olin ehkä ihan vähän yllättynytkin, sillä musiikki ei koskaan ole varsinaisesti ollut mikään henkireikä minulle, ja minun on aina jotenkin vaikea tutustua uuteen musiikkiin - ei, koska odottaisin sen olevan huonoa, vaan koska koen sen vaan niin vaikeaksi. Jostain syystä se levy täytyy aina kuunnella kymmeniä kertoja ennen kuin siihen pääsee sisälle, ja tuo koko prosessi on jotenkin niin pitkä ja vaivalloinen ja hankala pistää käyntiin. Siksipä kuuntelenkin paljon vanhaa ja tuttua musiikkia, luotan siihen hyväksi havaittuun, vaikka tiedän menettäväni paljon. Arvostan ja kuuntelen mielelläni kuitekin ihan mitä tahansa musiikkia lajista riippumatta, mutta täytyy minun myöntää, että kyllä se askelta raskaampi musiikki iskee paljon kovempaa kuin ihan perus-pop.

Anywho, elämäni ekat festarit, ja heti mut heitettiin hevi-kansan pariin: alkuun vähän hirvitti, kun en tosiaan tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Oppaina minulla oli kuitenkin Veli-mies sekä Sisso miehensä kera, joten parhaan mahdollisen intron sain kyllä tuohonkin maailmaan - eikä Metallica ole ymmärtääkseni ollenkaan huono aloitus tuolla suunnalla. Linkin Parkhan oli jo ennestään tuttu (no joo, tokihan Metallicankin tiesin, mutta enpä minä niitä kertosäkeitä enempää osannut mukana mylviä - Linkin Parkkia muistin sentään vieläkin jonkin verran), sitä ensimmäistä levyänsä olen kuunnellut paljonkin, joten oli aika hieno nähdä heidätkin, mutta olihan se Metallica ihan omassa luokassaan! Ja olihan se tällaiselle rookiellekin mahtavaa nähdä ja kuulla, kun 60,000 ihmistä huutaa täyteen ääneen "seek and destroy!", jotta koko naapurusto varmasti kuulee, ketkä siellä oikein soittivatkaan. Aivan älyttömän mahtavaa! Ei se pieni tihkusadekaan jaksanut haitata, kun oltiin kuitenkin sadetakein varustauduttu.

Kotona oltiin tuossa vähän ennen puoli kolmea, vaikka keikka loppui jo yhdentoista jälkeen: ruuhkat olivat siis mahtavat, ja kilometrien autoletka varmasti ihmetyksen aihe niille kolmelle öiselle vastaantulijalle, jos eivät tienneet mistä me kaikki oltiin tulossa. Olisi ollut mahtavaa nähdä se autojono yläilmoista, mahtoi olla aikamoinen näky sekin.

Olen tänäänkin ollut aika fiiliksissä tuosta eilisestä, oli kyllä aivan mahtavan mukavaa. Niin, taidanpa huomenna poiketa levykauppaan sitä pirun Metallicaa hakemaan.