28. joulukuuta 2007

Kiirettä

Olen ihan halkipoikkiuupunut. Joulu ei sitten ollutkaan ihan yhtä rauhaisa ja leppoisa kuin olin toivonut, satoi vettä, eivätkä lahjatkaan oikein täysin mieleisiä (kyllä, siinä vaiheessa kun se joulun tunnelma on mennyttä ja on vietetty tunti vessassa pyyhkimässä silmiä vessapaperiin sitä toivoisi, että edes ne lahjat pelastaisivat jotain), mutta ei siitä sitten sen enempää. Turha siinä on tarpeettoman kauaa rypeä, vaikka päähän ottaakin varmasti vielä kauan.

Veikkaa oli kuitenkin mukava nähdä, kuten aina. Paljon tuli toki naurettua ja välillä oli varsin mukavaakin. Tykkään itse asiassa tästä velipojan heilastakin, varsin mukava ja viihdyttävä tapaus kyseessä. Enää en kuitenkaan erehdy viettämään yhtäkään joulua kaksin äidin kanssa, en vaan pärjää kanssaan kahdestaan.

Kiirettä on pitänyt kotiinpaluusta asti, enkä ole ehtinyt netissäkään pyöriä (kuten en yleensäkään kotona ollessani). Nyt onkin sitten rästissä kymmeniä blogeja luettavaksi, foorumeita kahlattavaksi ja asioita hoidettavaksi - ihan liikaa. Jalat on taaperrettu uuvuksiin - itse asiassa jo viime perjantaina -, ja sama tahti tuntuisi jatkuvan nyt pyhien jälkeenkin. Taidan olla uupuneempi kuin arkena.

Enkä saa unta. Unirytmini on täysin sekaisin, enkä millään jaksaisi korjata sitä. Suututtaa.

19. joulukuuta 2007

Homeward Bound

Nyt on kamat pakattu ja pakaasit valmiina. Bussi Lontooseen lähtee yhdeltätoista, eli kohta puoliin täytyy hipsiä kaupunkiin päin. Saas nähdä, miten käy sen lennon kanssa. Tällä hetkellä näyttää vähän huonolta, molemmat illan lennot tuntuisivat olevan täynnä. Menen silti kärkkymään mahdollisesti vapautuvia paikkoja, ja odottelen sitten aamuun, jos ei onnaa. Sen siitä saa kun on pihi ja matkustaa stand-by -lipuilla. Kertaakaan en vielä tosin ole jäänyt kyydistä, saa katsoa miten käy tänään. Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Suomesta.

17. joulukuuta 2007

Come fly, let's fly away

Inhoan pakkaamista. Matkustamisessa mikään ei ole niin inhottavaa, kuin reissua edeltävä pakkausoperaatio: onko nyt kaikki tarvittava varmasti mukana? Unohdinko jotain tärkeää? Pakkasinko nyt liikaa paitoja? Onko liput matkassa? Jotain jäi, jotain ihan varmasti jäi! Pakkaamista lukuunottamatta nautin matkustamisesta suunnattomasti, edelleenkin. Matkustamisessa on aina jotain jännittävää, vaikka määränpää ja reitti olisivatkin tuttuja ja yllätyksettömiä.

Varsinkin lentämisestä olen aina pitänyt, ihan pienestä tytöstä asti. En koskaan kyllästy istumaan lentokoneessa, mikä toisaalta ihmetyttää itseäkin: kuka nyt jaksaa istua monta tuntia putkeen paikallaan, tekemättä varsinaisesti mitään? Minä jaksan. Tuntitolkulla. Tuijottelen ohi lipuvia pilviä ja alapuolella näkyvää mannerta; lueskelen ja kuuntelen musiikkia; ajattelen (harvoin mitään tähdellistä). Rentoudun. Lentokoneruokakin menee siinä istuskellessa. Eihän se nyt hyvää ole (paitsi bisnesluokassa, noin lentokoneruoaksi), mutta yleensä se on lentopäivinä ainoa syömäni varsinainen ateria, ja nälkäänsähän sitä syö vaikka pieniä kiviä. Ainakaan tähän päivään mennessä en ole vielä kyllästynyt lentämiseen.

En ole tosin koskaan ymmärtänyt, että sitä oikeasti istutaan metallisessa purkissa kymmenen kilometrin korkeudessa - enkä toivottavasti tajuakaan. Luulisin, että siinä vaiheessa saattaisi alkaa hirvittää.

15. joulukuuta 2007

Hytisyttää

Tänään paleltaa taas aivan mielettömästi. Istun villasukissa peitto telttana päälläni ja suorastaan hytisen. Tarkoitukseni oli busseilla tänään hetkeksi kaupunkiin aamun kirjoitusrupeaman jälkeen, mutta kun olin (taas) seissyt pysäkillä puolisen tuntia eikä bussia vain kuulunut, käännyin kannoillani ja hypin tien yli takaisin kämpille (ensimmäinen bussi oli myöhässä 25 minuuttia, toinen kymmenen, kolmatta en enää jäänyt odottamaan). En ymmärrä, mistä täällä oikein kiikastaa noitten bussien kanssa. Ovatko bussit tosiaan aina vähintään kymmenen minuuttia myöhässä, vai onvatko pysäkeille kiinnitetyt aikataulut päin prinkkalaa? Rasittaa silti, värjötellä hirmuisessa viimassa ja palata loppujen lopuksi takaisin lähtöpisteeseen. En ymmärrä.

14. joulukuuta 2007

Yölliset episodit

Olen jostain syystä nukkunut viimeaikoina ihan kamalan huonosti. Syynä on lähinnä ollut se, että varpaitani on paleltanut niin ruhtinaallisesti, että nukkuminen on ollut sellaista unen ja todellisuuden rajamailla haahuilua. Viime yönäpä sitten nukahdin - vain herätäkseni tuntia myöhemmin kikatukseen, kolinaan, tömistelyyn, keskusteluun sekä laulamiseen. Meinasi mennä kuppi niin nurin! Mikä siinä on, että kun tullaan kämpille tullaan siinä puoli yhden aikaan yöllä, ei osata olla hiljaa? Ei voida sen vertaa ottaa huomioon muita kanssa-asujia, että hoidettaisiin ne iltatoimet ihan hissukseen. Jotenkin kaikki öiset häiriöt tuntuvat moninkertaistuvan ainakin omassa päässäni ja saavat ihan megalomaaniset mittasuhteet tarpeeksi pitkään jatkuessaan. Tunnin siinä kuuntelin, aluksi horroksessa ja viimeiset viisitoista minuuttia täysin hereillä, ja perussuomalainen tossukka kun olen, en edes kehdannut käydä sanomassa, että turvat kiinni (eli käytännössä ihan oma häpeä, täytyy myöntää). Tämän episodin jälkeen varpaita ei enää palellut, mutta uneen en päässyt, ja herätyskello soitti seitsemältä - heinäsirkkana EU:n luennolle.

Yliopistolta busseilin Cribbsille, ja kävin katsomassa We Own the Nightin. Aika perusleffa, ihan ok noin kaikin puolin, mutta ei sinänsä mitenkään tajuntaaräjäyttävä kokemus. Muistutti taas kuitenkin, että tällä tytöllä on ihan erityinen soft spot Joaquin Phoenixille. Se on aivan sama ketä mies näyttelee, mitä sillä on päällänsä, mitä se tekee tai miltä näyttää - minä olen ihan sulaa vahaa, joka ikinen kerta.

Nyt paleltaa taas, ihan kokonaisvaltaisesti.

13. joulukuuta 2007

99999 Korvatunturi, Napapiiri, Suomi Finland

Rakas Joulupukki,

tänä jouluna toivoisin joulumieltä ja onnellista oloa; rauhaa ja mahdollisuutta hiljentyä edes hetkeksi - irtiottoa arjesta; joulun tuntua ja tuoksua; kärsivällisyyttä ja ymmärrystä; yhdessäoloa ja perheen kanssa vietettyä aikaa; pakkasta ja lunta, jota en ole nähnyt kunnolla yli vuoteen; hyvää ruokaa ja saunomista; antamisen ja saamisen iloa; hymyjä ja naurua - iloista joulua. Ihan kaikille.

Terveisin, Anniina

P.S. Uusi kamera, yöpaita, muutama kirja, kalenteri, Planet Earth -boksi ja karkit ovat myös tervetulleita!

12. joulukuuta 2007

Aika

Joskus sitä tuntee itsensä niin auttamattoman tyhmäksi ja typeräksi. Siihen riittää yksi kysymys, johon ei osaa vastata; yksi katse, jota ei osaa tulkita; teko (tai tekemättä jättäminen), jota ei ymmärrä.

Olen aina pitänyt itseäni keskimääräistä fiksumpana nuorena ihmisenä, mutta viime aikoina usko itseen - ja ennen kaikkea siihen omaan päähän ja omiin ajatuksiin - on alkanut horjua. Pelottaa, että muutkin huomaavat viimein, etten oikeasti olekaan niin fiksu ja älykäs, että kaikki nämä vuodet olen vain onnistunut huijaamaan.

Olen luonut itselleni hirveät onnistumisen paineet. Kotoa se ei ole lähtöisin: opiskeluun on toki kannustettu, mutta ei koskaan painostettu. Minä se olen ollut, joka on huolehtinut hyvistä arvosanoista, minulle ne ovat olleet tärkeitä. Ei minun maailmani koskaan ole huonosta arvosanasta kaatunut, ja on niitä kyllä tullutkin, mutta haluaisin niin kovasti olla hyvä. Olen kirjaviisas, mutta minulla on hyvin vähän käytännön kokemusta oikeastaan yhtään mistään.

Aika tuntuu taas kiitävän lujempaa kuin missä minun on mahdollista pysyä kyydissä. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tunnun lamaantuvan. Olen aina uskonut, että kaikki asiat järjestyvät ennen pitkää tavalla tai toisella - joskus olisi silti rauhoittavaa saada edes jonkinlaista os'viittaa menosuunnasta. Tekisi mieli vetäytyä peiton alle ja nollata ihan kaikki, pysäyttää ajankulu. Aloittaa alusta ja pitää tällä kertaa edes näköyhteys.

11. joulukuuta 2007

Arvoituksia

Odottava olo. Viimeisiä päiviä viedään, ensi viikon tiistaina ovat viimeiset luennot; jäljellä edelleen Torts-essee, sen kirjoitan viikonloppuna. Tänään kiiruhdan luennolle vasta puoli viideksi, ja saatanpa jäädä katsomaan Law & Debating Societyn järjestämää väittelyäkin. Sikäli mikäli jaksan roikkua yliopistolla puoli yhdeksään ja tulla kaupungin kautta kämpille, 99 ei nimittäin kulje yliopistolta enää tuohon aikaan.

Lukeminen (siis muun kuin kurssikirjojen ja oikeusjuttujen) on jäänyt viime aikoina vähän taka-alalle. Talvikuninkaan sain luettua loppuun eilen (tällä kertaa alkuperäiskielellä), mutta siinäkin meni noin kuukausi sadan viimeisen sivun kanssa. Ei vain ole tullut tartuttua kirjaan, vaikka se on kulkenut aina laukussakin mukanani. Voi tosin olla, että nyt kun alkaa taas helpottaa tuon opiskelun kanssa, alkavat kirjatkin taas maistua.

Nyt luen Sherlock Holmesin parhaita - pitkästä aikaa suomeksi. Tuntuu muuten yllättävän hyvältä lukea vaihteeksi äidinkielellään. Vaikka englanniksi lukeminen ei ole enää vuosiin aiheuttanut päänvaivaa eikä turhia ponnisteluja, on se suomen kieli silti vaan niin paljon mutkattomampaa! Sitä paitsi, suomi on itse asiassa hyvin kaunis kieli. Tämänkin tajuaminen tosin vaati vuoden ulkomailla-asumisen...

8. joulukuuta 2007

Oi, katsopas vaari tuota hauvaa...

Olisi vain pitänyt mennä nukkumaan, eikä jäädä surffailemaan nettiin. Hetkeksi olin saanut sen haavekoiran pois mielestä, mutta nyt ajatukset kiertävät taas kehää sen yhden aiheen ympärillä.

Lapsenahan haaveilin pienestä koirasta, sellaisesta, joka olisi mahtunut matkustamaan pyörän eteen viritetyssä korissa. Sellaisesta, joka olisi kulkenut kätevästi mukana joka paikkaan. Pienestä ja kompaktista, somasta ja helposta. Vähän toisin kävi, kun meille tulikin täysin yllättäen keskikokoinen ja epäluuloinen, jo varsinaisen pikkupentuiän ohittanut 'pahnan pohjimmainen', joka on aina rakastanut olla mukana menossa, mutta jonka kanssa epäröin aina lähteä minnekään aavistuksenomaisen arkuutensa vuoksi (sittemminhän tämä pelko on osoittautunut täysin aiheettomaksi: Toni on matkustanut kanssani junassa täysin mallikaasti ja äitini kanssa bussissa). Nyt haaveilen suuresta ja (kieltämättä) näyttävästä koirasta, jonka kanssa voisi harrastaa. Eihän se iso missään nimessä 'kätevä' ole, varsinkaan kun ei ole omaa autoa (eikä ihan heti muuten tulekaan), mutta niin ne haaveet vain vuosien varrella muuttuvat. Eivät kovin paljoa, kuten näkyy, mutta sellaista hienosäätöä. Afgaanin ja borzoin välillä pallottelen edelleen: tänään afgaani tuntuu piirun verran omimmalta, huomenna borzoi. Tässä ehtii, eiköhän sekin päätös parin vuoden aikana lopullisesti kristallisoidu.

Olen nyt viimeinkin sisäistänyt sen, että pariin vuoteen sitä koiraa ei tule, ja siihen on nyt alistuttava. Tunnen kuitenkin koko ajan, että jotain puuttuu: minä en ainoastaan tahdo nelijalkaista hännänheiluttajaa jalkopäähäni nukkumaan, vaan minä todella tarvitsen sitä. Koirakuumetta on niin vaikea selittää kuulostamatta puoliksi mielenvikaiselta, ellei vastapuoli ole itse kokenut sitä, eikä siinä ole oikein mitään järkeäkään. Selittämisessä tai koko koirakuumeilussa, eikä tätä voi edes yrittää selittää järjellä. Minun kohdallani on valitettavasti niin, että olen ystäväpiirini ainoa koirakuumeilija, olen aina ollut. Jostain syystä kaikki ystäväni ovat joko kissaihmisiä, hamsteri-ihmisiä tai sitten täysin eläimettömiä, ja tästä syystä itselläni on usein kovin hölmö olo. Koko ilmiöhän on tavallaan varsin naurettava ja tunnen joutuneeni aikamatkalle yhdeksänkymmentäluvulle, mikä on toisaalta ihan hauskaakin - tiettyyn rajaan asti. Vuosi sitten ajattelin, että tämä menee ohi, niinhän nämä kuumeilukaudet tulivat ja menivät silloin kymmenenkin vuotta sitten. Vaan eipä tunnu menevän. En voi rehellisesti sanoa, että tämän vuoden aikana olisi ollut päivääkään, jolloin en olisi edes ohimennen ajatellut aihetta. Mikä on toisaalta aika huolestuttavaa, mutta itseni tuntien ei loppujen lopuksi lainkaan ihmeellistä.

Vaan eipä tämä haaveilu ole ainakaan tähän mennessä tätä oikeaa elämistä suuremmin häirinnyt. Minulla on aina ollut ilmiömäinen kyky lykätä huolet ja murheet taka-alalle ja säilyttää toimintakyky mitä hankalimmissakin tilanteissa. Eli ei tämä nyt ihan niin toivotonta kuitenkaan ole, kunhan vain aina välillä tuntuu siltä. Jouluna saan taas muutaman viikon kuurin tähän kuumeiluuni, kun pääsen harjailemaan, lenkittämään ja leikittämään Tonia, todennäköisesti kyllästymiseen asti.

6. joulukuuta 2007

6.12.2007

Itsenäisyyspäivä tänään Suomessa, minulla tuiki tavallinen torstaipäivä Englannissa. Pitkä päivä yliopistolla, pyykinpesua kämpillä ja meseilyä I:n kanssa. Tänä vuonna tosin Itsenäisyyspäivän vastaanotto näkyi täälläkin, YLE:n netti-tv:n välityksellä, ja sehän tässä taustalla pyörikin, seminaaritehtävien lomasta aina välillä vilkuilin.

Vähän tässä jo lasketaan päiviä, vaikka varsinainen lentopäivä onkin vielä avoinna. Luennot ilmeisesti loppuvat jo ensi viikon jälkeen, mutta vielä on se yksi essee kirjoitettavana. Jos sen vaikka ensi viikonloppuna saisi kirjoiteltua, tämä viikonloppu menee EU:n seminaarin parissa.

Joululahjaostoksille pitäisi vielä raahautua. Suurimman osan delegoinkin jo isille, mutta ainakin vanhemmalle siskontytölle olisi mukava viedä täältä jotain. Ensi viikolla sitten. Nyt hautaudun peittojen alle ja lueskelen vielä hetken.

5. joulukuuta 2007

The Golden Compass

The Golden Compass eli Northern Lights eli Kultainen kompassi kuuluu kirjana suosikkeihini. Luin kirjan ensimmäisen kerran lapsena ja rakastuin kirjan maailmaan, tunnelmaan ja tarinaan. Varsinkin ajatus eläimen muodon ottavasta sielusta viehätti minua kovasti, ja viehättää edelleen. Nimenomaan kyseinen kirja, His Dark Materials -trilogian (Universumien Tomu) ensimmäinen osa, on nerokas, uniikki ja saa jokaisella lukukerralla aikaan yhtä hämmästyneen olon. Trilogia kokonaisuudessaan on monikerroksinen ja ajatuksia herättävä, varsinkin nyt hieman vanhempana luettuna.

Reilu vuosi sitten sain tietää elokuvaprojektista: innostuin välittömästi. Vuoden päivät seurasin tiiviisti elokuvan valmistumista, ja kalenterissani ensi-iltapäivä (itse asiassa Suomen ensi-ilta, eli perjantai) oli merkittynä jo viime vuodesta. Tänään busseilin Cribbsille ja kävin viimein katsomassa elokuvan, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa viimeisen vuoden ajan. Ei noussut kuu tällä kertaa, himmeä sirppi korkeintaan.

Ajatukset ovat edelleen hieman sekavat. Heti elokuvan alkumetreillä kävi kuitenkin selväksi, ettei elokuva pysty luomaan odottamaani tunnelmaa, jonka trailerit ja ennen kaikkea elokuvien virallinen nettisivusto suorastaan lumoavine musiikkeineen teki. Elokuvan edetessä huomasin yhä useammin ajattelevani it's wrong, it's all wrong! Ehkä omasta, erittäin voimakkaasta mielikuvasta tarinan hahmoista ja maailmasta ei ollut ainakaan hyötyä: kaikki tuntui muoviselta ja väärältä. Tai ei nyt ihan kaikki, oli elokuvassa jotain hyvääkin - palaan siihen myöhemmin. Varoitetaan nyt mahdollisia lukijoita sen verran, että mikäli et halua pilata elokuvakokemustasi, älä lue tämän pidemmälle.

Aloitetaan mielestäni tärkeimmällä tunnelmanluojalla, musiikeilla. Odotukseni olivat nimenomaan tältä osin korkealla: etukäteismateriaalin perusteella tiedossa olisi ollut musiikillinen elämys. Itse elokuvan sävellykset herättivät kuitenkin huomiota lähinnä latteudellaan ja mitäänsanomattomuudellaan: yksikään teema ei jäänyt mieleen. Moneen kohtaukseen oli mielestäni myös valittu täysin sopimattomat musiikit, jotka eivät tuntuneet sopivan oikein mitenkään päin valkokankaan tapahtumiin.
Eräässäkin kohtauksessa taustalla soi sävellys, jonka ensitahdit kuultuani ajattelin välittömästi: "Tämäkin sopisi paremmin Bondiin!" No, kuinka ollakaan, kuvaan astelee Daniel Craig, ja minulla meni vähän maku koko hommaan: niin paljon kuin Bondeja rakastankin, tämä ei ole 007-leffa. Eikä myöskään perinteinen lasten animaatio, johon täytyisi syöttää viittauksia populaarikulttuuriin, jotta lasten vanhemmillakin olisi hauskaa. Lopputekstien aikana soinut elokuvan varsinainen tunnussävel, Kate Bushin esittämä "Lyra" oli kertakaikkisen banaali. Inhosin. Tämä on niin sääli, sillä minusta juuri musiikki on erittäin oleellinen osa elokuvaa: esimerkiksi Narnia ja Sormusten herrat vaikuttivat musiikeillaan suuresti, ja ovat loistavia esimerkkejä kuvan ja äänen onnistuneesta yhteistyöstä.

Olen myös lopen kyllästynyt tietokoneanimoituihin laivoihin, kaupunkeihin ja maisemiin. Kaikki edellämainitut näyttävät latteilta ja liian kiiltäviltä, eivätkä ne koskaan onnistu luomaan samanlaista tunnelmaa kuin ihan aidot kuvauspaikat. Niin kauan kuin animaatio ei pysty toistamaan todellisuutta edes välttävästi, minä en hyväksy sitä korvaamaan perinteisiä kuvauspaikkoja. Kaiken lisäksi suurin osa daemoneista oli kömpelöitä ja tuskastuttavan mekaanisia. Miksi kaikki koiradaemonit näyttivät tasan niin huonoilta, kuin koirat siskontyttöni pelaamassa "NintenDogs" -pelissä? Eivätkö alan mestarit todellakaan onnistu yhtään parempaan? Kyllä minä ymmärrän, että eläinten kanssa on hankala työskennellä, mutta eikö nyt sivuhahmoille, joiden daemonit lähinnä seisoivat paikoillaan päätään liikauttamatta, olisi voinut lykätä ihan oikeat koirat siihen kylkeen ja panostaa sitten senkin edestä päähenkilöiden daemoneihin, jotka ymmärrettävistä syistä oli luotava tietokoneella? Daemonien kuoleminen oli taas mielestäni turhankin näyttävää. Tämä nyt on pieni synti ja täysin kiinni katsojan tulkinnasta, mutta minua ahdisti: olin mielessäni kuvitellut tilanteen jotenkin intiimiksi ja hartaaksi, surullisella tavalla kauniiksi, en "trilirimpsis" -äänen sävyttämiksi kultahippusiksi. Sen sijaan daemoneiden muodonmuutokset olivat aika hyvin onnistuneita, niistä sentään pidin.

Entäs sitten ne kehut? Näyttelijät olivat hyviä. Daniel Craig oli piirua vaille täydellinen Lord Asriel, pidin kovasti Craigin karusta ja suorasukaisesta tyylistä; suosikkihahmoni Lee Scoresby (Sam Elliott) ja Hester (Kathy Bates) olivat täydellisiä, jopa teksasin aksenttinsa sopivat loistavasti. Nicole Kidman oli häikäisevän kaunis ja jäätävän kylmä, siis erittäin onnistunut Mrs. Coulter, eikä Dakota Blue Richardskaan ollut yhtään pöllömpi Lyra. Iorek, sen sijaan, oli aivan liian Gandalf. Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että Ian McKellenillä on komea ääni, mutta eikö tähän rooliin todellakaan löytynyt ketään, jota ei olisi heti yhdistänyt johonkin muuhun? Iorek oli myös kömpelö ja aika pökkelö, varsinkin Lyra selässään. (Iorekin ja Ragnarin (miksi Iofur Raknisonista on muuten yhtäkkiä tullut Ragnar Sturlusson?) kaksintaistelusta nautin kyllä suunnattomasti, ehkä eniten koko elokuvassa. Varsinkin taistelun lopputuloksen rohkeus yllätti kyllä täydellisesti: Iorek todellakin löi Iofurin/Ragnarin alaleuan irti sellaisella voimalla, että irronnut naamankappale lensi kaaressa lumelle, kuten kirjassakin.)

Kyllä minä ymmärrän, ettei kirjallista teosta ole missään nimessä helppo kääntää elokuvaksi, varsinkaan kun kyseessä on näinkin merkittävä ja monitasoinen teos kuin Northern Lights. Ei kaikkea voi millään mahduttaa edes kaksituntiseen elokuvaan, enkä sitä odotakaan. Sitä kuitenkin ihmettelen, että on päädytty ratkaisuun, jossa harpotaan eteenpäin vailla minkäänlaista logiikkaa. Varsinkin alun tapahtumat liikkuivat aivan liian nopeaan, ja Lyra arvasi monen monta käännettä liian nopeasti: päättelyketjunsa olivat välillä aivan mahdottomia, ja katsoja jäi ihmettelemään, että mitä tässä nyt taas tapahtui. Turhia hahmoja esiteltiin myös aivan liikaa (mitä Christopher Lee esimerkiksi teki elokuvassa? Esiintyi tasan sen kerran, jäi sellainen olo, että "kuka toi nyt oli? Sen on pakko olla joku tärkeä, koska se oli Christopher Lee!"). Elokuvan loppu oli myös surkea: miksei sitä nyt voitu samalla viedä kunnolla loppuun? Mielestäni Northern Lightsin loppu, missä Lyra löytää Asrielin ja tietämättään tuomitsee parhaan ystävänsä kuolemaan, on yksi kirjallisuuden parhaista.

Yhteenvetona: huono sovitus, mitäänsanomattomat musiikit ja surkeasti animoidut daemonit, mutta hyvät näyttelijät. Eipä ihan kauheasti jäänyt käteen lapsuuden suosikkikirjasta.
Olen kovin pettynyt ja ihan vähän järkyttynytkin. Miten niin hienoilla eväillä päädytään tuollaiseen lopputulokseen?

Ymmärränhän minä, että on lähes tulkoon mahdotonta asennoitua objektiivisesti elokuvaan, joka pohjautuu kirjaan, joka puolestaan kuuluu omiin suosikkeihin ja jolla on henkilökohtaisesti suuri merkitys itselle. Olisikin ihan mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä elokuvasta on sellainen katsoja, joka ei ole koskaan kirjaa lukenutkaan.

3. joulukuuta 2007

Kirjoittamisesta

Olen kirjoittanut paperista päiväkirjaa pian nelisen vuotta (ymmärrettyäni, että päiväkirjaan ei välttämättä tarvitse kirjoittaa orjallisesti joka päivä, eikä jokaisen merkinnän tarvitse alkaa sanoilla "rakas päiväkirja"). Se toimii jonkinlaisena ajatustenselventäjänä; todisteena siitä, että nämäkin vuodet on ihan oikeasti eletty. Raapustelen lähinnä tajunnanvirtaa vailla mainittavaa itsesensuuria, aina silloin tällöin kun siltä tuntuu: joskus kirjoitan päivittäin, joskus on kausia, etten koske koko kirjaan kuukausiin. En varsinaisesti ole koskaan kirjoittanut mentaliteetilla "sitten vanhempana on kiva lukea", mutta on ihan kiva tietää, että sekin mahdollisuus on olemassa.

Bloggauksen aloitin vuosi sitten, eilen oli bloggaus-historiani yksivuotispäivä. Alunperinhän aloitin kirjoittamisen tavallaan Suomeen jääneille ystäville ja tuttaville: olen aina ollut huono pitämään yhteyttä yhtään kehenkään ja ajattelin, että näin he halutessaan pysyisivät mukana ainakin minun elämäni tapahtumissa. No, tuohan meni reisille saman tien, kun en kehdannut ilmoittaa blogini osoitetta kuin tasan kahdelle ihmiselle, niille tärkeimmille. Tulin siihen tulokseen, että en minä oikeastaan välitä tietää, kuinka moni minut oikeasti tunteva ihminen ajatuksiani lukee - itseni tuntien se johtaisi nykyistäkin suurempaan itsesensuuriin ja lopulta bloggaus keskittyisi enää listaamaan päivän tapahtumia, eikä silloin palvelisi enää yhtään ketään - kaikkein vähiten minua itseäni. Vuoden aikana blogistakin on muotoutunut jonkinlainen ajatustenselventäjä. Kirjoitan ennen kaikkea itseäni varten, omia ajatuksiani selvittääkseni - suurimmaksi osaksi tajunnanvirtaa tännekin. Kuten mainitsin, harrastan kuitenkin jonkinmoista itsesensuuria, eli ihan kaikkea en tänne internetin ihmemaahan vuodata (sitä varten minulla on se paperiversio eli niin kutsuttu päiväkirja). Ihailen ihan hirvittävästi ihmisiä, jotka pystyvät vuodattamaan sielunsa blogiinsa, kaiken kansan luettavaksi. Minä en siihen pysty, edes näin suht anonyyminä. Pidän kuitenkin kirjoittamisesta, ja jollain tavalla tämä bloggaaminen tuntuu täydentävän tuota paperille raapustelua.

Suuri osa merkinnöistäni on täysin turhanpäiväistä jaarittelua vailla minkäänlaista punaista lankaa, mutta juuri sellaista minun elämänikin on tällä hetkellä ja sellainen minäkin olen: ajatukseni pomppivat välillä aiheesta aiheeseen vailla minkäänlaisia sidoksia; nautin suunnattomasti kaikennäköisestä turhanpäiväisestä touhottamisesta, kuten elokuvista, kirjallisuudesta ja ihan vain olemisesta. Ja niistä minä kirjoittelen.

Jaarittelen.

Onnistumisen iloa

Nyt on hyvä fiilis: sain kuin sainkin tänään jotain aikaiseksi. International Traden essee on nyt loppusilausta ja printtausta vaille palautuskunnossa - kyllä sain taas huomata, että kannatti taas viettää lauantaiaamu kirjaston lyhyiden lainojen osastolla nenä kiinni pölyisissä kirjoissa: hyvin suunniteltu essee todellakin on jo puoliksi valmis. Oli suorastaan ilo kirjoittaa, kun ei tarvinnut keskittyä enää siihen tiedon hakuun tai jäsennyksen pohtimiseen. Niin sitä vain aina oppii, kirjoittaminen tuntuu essee esseeltä aina vähän helpommalta, alun kangerteluista huolimatta. Kielenkin kanssa olen jo aika hyvin sujut, niitä pohtimistaukojakaan ei joudu pitämään enää läheskään niin usein kuin vielä vuosi sitten. Tuntuu hyvältä. Onhan tämä toki haastavaa, eikä missään nimessä helppoa, mutta haasteitahan minä tänne tulinkin hakemaan. Aloittaminen vain on aina jotenkin niin haastavaa. Ensimmäinen kappale on aina se vaikein: siinä vaiheessa ei oikein edes kiinnostaisi ja koko urakka tuntuu mahdottomalta. Sen jälkeen kirjoittaminen alkaa kuitenkin sujua ja kokonaisuuden jäsentäminenkin alkaa vaikuttaa suht helpolta... Mutta se ensimmäinen kappale. Se tuntuu joskus niin kovin korkealta kynnykseltä.

Kirjoituskimara jätti jälkeensä mojovan päänsäryn, mutta tämä on voittajan päänsärkyä. Ei edes haittaa!

1. joulukuuta 2007

Hiljaista

Joulukuu on alkanut kovassa tuulessa ja kaatosateessa, perusbrittiläinen talvisää siis. Aamun synkkää harmautta tosin väritti vastapäisen urheilukentän ylle levittäytynyt kokonainen sateenkaari, oli varsin komeaa katsottavaa synkkää taivasta vasten.

Ensimmäinen yliannos kulutushysteriaakin on jo koettu, kun hetkellisessä mielenhäiriössä busseilin keskelle ostoshelvettiä. Riitti taas tältä vuodelta, kiitos. Soitin jo isille, että hoitaa jouluostokset puolestani tietyltä osin.

Lapsuuden legenda, The Joulukalenteri, on kuulemma jälleen täällä, isi lupasi nauhoitella. Juutuubistahan nuokin löytyvät ja sieltä ne tulee varmaan katsottuakin, mutta silti. Taisin olla viidennellä luokalla tuon ensiesityksen aikoihin, muistan varsin hyvin, kuinka se nauratti koulussakin. Hymyilytti kovasti, kun tuon ensimmäisen jakson katselin: jotkut asiat ne vaan eivät koskaan muutu.

Joulutunnelma on vielä vähän hakusessa. Meni ne viimeisetkin odotuksen fiilikset, kun isi juuri ilmoitti olevansa töissä niin aaton kuin joulupäivänkin, ja äiti sanoi saman tien, että hänelle on sitten ihan sama miten ne omat vuoronsa menee. Eli mitä ilmeisimmin vietän joulun yksin kotona. Tällä hetkellä ahdistaa ihan suunnattomasti.

26. marraskuuta 2007

Aamuja ja (fiktiivistä) romantiikkaa

Kello on neljä aamulla ja minä olen edelleen ylhäällä. Itse asiassa lintu laulaa jo ikkunani ulkopuolella. Vietin tämän viikonlopun Sex and the City -maratonin parissa, ja katsoin sarjan loppuun kymmenisen minuuttia sitten. Olen ihan toivoton näiden TV-sarjojen kanssa: kun olen kerran alottanut, en vain voi lopettaa ennen kuin viimeinenkin jakso on nähty. Niin kävi nytkin, ja kun puolenyön aikaan piti päättää katsonko vielä kuusi viimeistä jaksoa vai menenkö nukkumaan ja herään aamulla aikaisin yliopistolle, kallistuin TV:n puoleen. Ei mikään kuningasidea, tiedän, mutta minkäs tyttö addiktiolleen voi.

Kaiken huipuksi minusta on kuoriutunut varsinainen romantikko, ja se tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Vielä yläasteikäisenä en edes osannut itkeä fiktiolle; nyt en voi olla itkemättä. Ja huokailen, hymyilen, myhisen (!) ja kikattelen kuin pahainen teini! Miksi eläydyn niin voimakkaasti fiktioon, että loppuminen - hyvän elokuvan, sarjan tai kirjan - tuntuu vuosi vuodelta haikeammalta ja ylitsepääsemättömämmältä? Ja mikä siinäkin on, että kun poika vihdoin saa tyttönsä (ja päinvastoin), kyynelkanavat aukeavat ja nenäliinoja ei koskaan ole tarpeeksi. Ja minähän en siis tyydy nyyhkyttämään ja pyyhkimään vähän kyyneliä silmäkulmasta, vaan minä vollotan. Kunnolla. Silmät punaisina ja nenä tukossa. Mikään ei saa minua itkemään kuten kunnon fiktio - ei edes todellinen elämä.

Toisaalta tämä on kaikki jotenkin kamalan surullista. Onko minun oma elämäni niin käsittämättömän tylsää ja merkityksetöntä, että ihan oikeasti tarvitsen fiktiota tunteakseni jotain? Ovatko omat ihmissuhteeni tällä hetkellä oikeasti niin olemattomia ja täysin päälaellaan, että tarvitsen fiktiivisiä hahmoja täyttämään sen tyhjiön?

Tai sitten tämä on vain kaksikymppisen tytönhupakon tarvetta elää suurta draamaa ja tuntea vielä suurempia tunteita, kuitenkaan oikeasti elämättä niitä. Jos ihan rehellisiä ollaan, minulle riittää tällä hetkellä lämmin viltti ympärilleni, kupillinen höyryävää teetä ja keksi - tylsä ja yksinkertainen elämä, ilman todellista draamaa ja suuria tunteita. Niin surulliselta kuin se mahdollisesti kuulostaakin.

23. marraskuuta 2007

The Darjeeling Limited

Päätin sitten kuitenkin lähteä elokuviin, vaikka ensin ajattelin jättää koko reissun väliin. Wes Andersonin The Darjeeling Limited osoittautui kuitenkin täydelliseksi valinnaksi mielialaani: kerronta soljui rauhallista tahtia eteenpäin, ilman turhaa hötkyilyä ja kohkotusta. Ihastuin, rakastuin. Nautin - musiikeista, Intiasta, Louis Vuittonin matkalaukuista, kiireettömyydestä, näyttelijöistä (Owen Wilson, Jason Schwartzman sekä Adrien Brody pääkolmikkona, Bill Murray ja Natalie Portman riemastuttavissa sivuosissa), matkustuksesta, junista, riksoista; huumorista, joka ei varmasti aukea kaikille, mutta joka oli juuri sopivan eleetöntä ja hienovaraista juuri tälle päivälle. Koko elokuvaa on kovin vaikea kuvailla, se täytyy kokea itse. Täydellisen tyypillistä wesandersonia varsinaista elokuvaa edeltänyttä lyhytfilmiä myöten. Suosittelen, sikäli mikäli Wes Andersonin aikaisemmat leffat ovat herättäneet jonkinlaista vastakaikua.

Hiljaisuus

Suomessa Mummu haudattiin tänään. Samaan aikaan minä kiertelin hautausmaata kahdentuhannen kilometrin päässä, kyyneleet silmissä. Surin Mummua; sitä, etten päässyt saattamaan häntä viimeiselle matkalleen, etten ollut paikalla tukemassa äitiä surussaan; että olen täällä, enkä siellä missä pitäisi.

22. marraskuuta 2007

Sinkkuilua

Eilen sorruin. Olen jo kauan katsellut ohimennessäni sitä pinoa mustan ja vaaleanpunaisen kirjavia kenkälaatikon muotoisia DVD-bokseja ostarilla. Olivat alennuksessa, ja mielestäni ihan kohtalaisessa sellaisessa, joten ostin. Vaikka pikkujoululahjaksi, jos siihen nyt joku jonkun tekosyyn kaipaa. Olen nyt Sex and the City -sarjan kaikkien kuuden tuotantokauden onnellinen omistaja.

Kummallisinta koko jutussa on, etten itse asiassa koskaan ole ollut sarjan fani. Se on ollut yksi niistä todella harvoista sarjoista, josta olen katsonut jakson sieltä jakson täältä aina silloin tällöin, jos olen sattunut TV:n ääreen - ja nähnyt tällä tavalla lähes tulkoon joka ikisen jakson, siihen koskaan varsinaisesti pyrkimättä. En siis koskaan koukuttunut (mikä on suoranainen ihme, sillä tämä tyttöhän koukuttuu helposti), en ennen kuin nyt. Tämä on niin kummallista! Vaan tässä sitä ollaan, koukussa.

Hän siirtyy takaisin Manhattanille. Yöt.

First Bristol

Bristolin joukkoliikenne (tai tarkemmin sanottuna liikenne ylipäänsä) on aivan käsittämättömän raivostuttavaa. Paikallinen TKL, eli First Bristol, on paitsi kallis tapa liikkua paikasta A paikkaan B myös aina myöhässä, toisinaan vähän ja toisinaan sitten vähän enemmän. Tänään odottelin (jälleen) puoli tuntia bussia, joka ei koskaan saapunut. Bussin matkattua puoli tuntia viiden minuutin matkaa raivostuin odottamiseen, hyppäsin ensimmäiseen bussiin, joka kurvasi paikalle, ja kävelin kilometrin verran kämpille.

Viime viikolla saman linjan bussi saapui yliopistolle täysin ajoissa, mutta kun bussin tuli aika lähteä, kuskipa hyppäsikin kyydistä tupakalle! "Kymmenen minuutin päästä lähdetään." Tupakka paloi ja kuski kiersi bussia. Tumpattuaan tupakkansa kuski kiipesi bussiin, sammutti valot ja marssi matkustamon puolelle. What is he doing now? Inspecting the bus for ghosts? Siinähän arvuuteltiin, kunnes syykin viimein selvisi: kuski heitti pitkäkseen penkille. Siis nokosille! Ja ulkopuolella seisoi pitkä jono matkustajia odottamassa tihkusateessa. Liikkeelle päästiin viimein kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä ja helvetin vihaisina.

Aamuvuoron bussi taas on aina niin täynnä, että oma pysäkkini on monta kertaa viimeinen, jolta kuski ottaa enää matkustajia kyytiin. Jostain syystä kyseisen linjan ruuhkavuoroille (aamulle ja illalle) laitetaan lähes poikkeuksetta tavallinen, 35 istumapaikan ja 8 seisomapaikan bussi, ja muuna aikana linjan vuoroja ajaa 70 istumapaikan double decker, lähes tyhjänä, luonnollisesti. Mikä älli siinäkin on?

Bussit itsessään ovat vanhoja kuin synti. Ne rämisevät, vuotavat sateella, ovat tukahduttavan kuumia aamuruuhkan aikaan ja jäätävän kylmiä talvella. Ikkunat huurustuvat nopeasti ihan umpeen ja vesinoroja juoksee alas huurtunutta lasia. Busseissa ei ole sivu- tai takaovia, mistä matkustajat pääsisivät poistumaan kyydistä, ainoastaan etuovi. Järjestelyn käytännöllisyyden voi jokainen kokea varsinkin niissä ruuhkavuoroissa, kun takapenkissä istuva pitkä ja harteikas mies urheilukassinsa kanssa haluaa hypätä kyydistä.

Jos en asuisi näin kaukana kaikesta, en epäröisi hetkeäkään vaihtaa bussikyydit jalkapatikkaan.

20. marraskuuta 2007

Luentomuistiinpanoja

Tänään olikin sitten taas vallan mainio päivä, tuon eilisen vastapainoksi. Pitkä, mutta kovin mukava. Eilen illalla tosiaan otti niin päähän koko opiskelu, kun tuntui siltä, etten saa taas mitään aikaan. Tämänpäiväiset luennot + seminaari muistuttivat taas, miten mahtavan kivaa tämä kaikki oikeastaan voikaan olla.

Aamupäivä alkoi Torts-luennolla, missä uusi luennoitsija oli ottanut Mr. Horrocksin paikan. Aluksi vähän harmitti, sillä pidän Mr. Horrocksista todella kovasti, mutta eipä tämä uusikaan tuttavuus vaikuttanut yhtään pöllömmältä. Aiheissa siirryttiin nyt siihen kurssin vaikeimpaan ja suurimpaan osa-alueeseen, eli laiminlyönteihin, negligence (tai mitä se ikinä onkaan suomeksi). Saas nähdä, putoaako tämä tyttö kyydistä. Tähän asti olen pitänyt kurssista kovasti ja olen toivottavasti ainakin suurin piirtein mukana.

Luennon jälkeen suuntasin saman kurssin seminaariin. Nuo seminaari-tilanteet ovat siis verrattavissa ihan suomalaisiin luokkaopetustilanteisiin (ainoana erona huomattavasti pienemmät ryhmät): meille annetaan ennakkotehtäviä mitkä pitää valmistella, ja seminaarissa ne käydään sitten läpi seminaarijohtajan johdolla. Torts-kurssin oman ryhmäni seminaarijohtajana toimii juurikin Mr. Horrocks, jonka vetämät seminaarit ovat osoittautuneet aivan loistavan viihdyttäviksi ja opettaviksi - vähän vastaavasti kuin viime vuonna Prof. Hollandin vetämät Legal Method -seminaarit ja luennot. Meillä on myös hyvä ryhmä koossa, saadaan ihan kunnon keskustelujakin noihin seminaareihin. Pidän kovasti, ovat varsin piristäviä. Ja samalla sain myös huomata, että vaikka tein tuon seminaaritehtävän eilen kovin tokkuraisena, olin silti saanut kasaan ihan hyvän vastauksen ja kaikki olennaiset viittauksetkin. Tuli hyvä mieli.

Päivä päättyi Land Law'n luentoon, jossa siinäkin vaihtui luennoitsija. Tästä olen iloinen, sillä en pysynyt ollenkaan edellisen luennoitsijan mukana, mistä syystä olen vähän eksyksissä tuon koko kurssin kanssa. Puikkoihin tarttui tänään oma seminaarijohtajani Mr. Higgins. Mr. Higgins on erittäin hyvä ja selkeä luennoitsija, ja kaikin puolin mukava mies, mutta. Hän on (paremman sanan puutteessa) hassu. Hän on pitkä ja laiha mies, joka on kuin sekoitus Pulmusien Al Bundya ja koomikko Steve Carellia - yhtään valehtelematta. Hänellä on hyvin suurieleisiä ja näyttäviä maneereja, sekä erittäin eloisat kulmakarvat, mitkä tekevät hänestä suorastaan riemastuttavan seurattavan. Hänellä on myös tapana kulkea ympäri luentosalia/seminaariluokkaa ja katsoa opiskelijaa suoraan silmiin selittäessään. Ja nyökkäillä ja nostella kulmakarvojaan. Ja vaihdella äänenpainoaan ja -korkeuttaan. Itse olen jo tottunut tähän (ensimmäiset seminaarit tosin vaativat kaiken tahdonvoiman, että selvisin niistä läpi kunnialla - nauratti niin pirusti, että huulet olivat muutaman kerran lähes verillä, kun täytyi purra jotain, etten nolannut itseäni ihan täysin), ja selvisin luennostakin jo pelkällä kestohymyllä. Edessäni istuvalla poikaporukalla sen sijaan oli aikamoisia hankaluuksia keskittyä luentoon - he kiemurtelivat penkeissään ensimmäisen puolituntisen ja tyrskähtelivät niskat aivan tulipunaisina. Normaalisti tämä ärsyttäisi ainakin itseäni ihan suunnattomasti, mutta ei tänään. Aivan selkeästi eivät olleet ennen tavanneet Mr. Higginsiä, enkä ollenkaan ihmettele, että se salin etuseinustalla elehtivä ilmestys riemastutti. Olisi minuakin naurattanut, jos en olisi osannut varautua. Mr. Higgins on hassu mies.

Kämpille selvisin vasta seitsemän jälkeen, ja nyt väsyttää. Väsyttää niin vietävästi, että taidan keittää kupin teetä, käpertyä peiton alle ja katsoa jonkun leffan. Ja mennä aikaisin nukkumaan.

(Niin, samoilla luennoilla käy muuten niin Adrien Brodya muistuttava kaveri, että ihan huimaa. Pelastaa päivän kuin päivän!)

19. marraskuuta 2007

Paha päivä

Aamulla oli taas sellainen olo, että olisi vain tehnyt mieli vetää verhot ikkunan eteen ja käpertyä peiton alle koko päiväksi. No, olisi ehkä kannattanut.

Puolen päivän aikaan raahauduin kauppareissulle, Tesco on siis noin vartin kävelymatkan päässä, eli ihan perus kauppareissu. Koko viikonlopun satoi, ja niin satoi vielä tänäänkin, mutta sateenvarjon kanssa ja kumpparit jalassa pärjää aika hyvin. Ongelmat alkoivatkin vasta kassajonossa, odottaessani maksuvuoroa tavarat jo hihnalla: multa oli lähteä taju siinä paikassa. Ihan yllättäen. Silmissä sumeni ja korvat äänet tuntuivat tulevan jostain kaukaa. Pääsin lopulta pakkaamaan kamat kassiin ja maksamaan kassaneidille (kortilla, suoranainen ihme, että sain pinin näpyteltyä oikein), siinä vaiheessa oli jo lähteä jalatkin alta. Koppasin kassin kainaloon, harpoin pois kassalta ja lysähdin ulko-ovien vieressä olevalle penkille. Kun jalat taas kantoivat marssin kahvioon, ostin appelsiinimehun ja nielaisin lompakossa säilyttämäni Buranan, ihan varmuuden varuksi (migreenikohtaukset tuppaavat nykyään alkaa näillä huimauksilla). Istuskelin kahviossa vartin verran, kunnes uskalsin lähteä kävelemään takaisin kämpille päin. Loppupäivä sujuikin sitten sellaisessa puolisumussa (ymmärrys ei sentään mennyt tällä kertaa, keväällähän minulta meni päiväksi kyky ymmärtää englantia tällaisen huimauskohtauksen ja sitä seuranneen migreenin seurauksena). Enää en säikähtänyt ihan samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, lähinnä otti päähän: minähän en pyörry julkisella paikalla oli ainoa ajatus, joka tuossa kassajonossa seistessä pyöri päässä.

Että tällaista tänään.

17. marraskuuta 2007

Ikävistä ikävin

Tänään on ollut ikävä.

Kotia. Lunta ja lumisadetta. Ystäviä. Perhettä. Sitä karvakuonoakin (niin jo olemassa olevaa kuin sitä haavekoiraakin). Hiljaisuutta. Hyvin nukuttua yötä. Lämpöä. Inspiraatiota. Joulua. Suomen kieltä. Lukioaikaa. Valoa. Pimeyttä. (Mitä tahansa muuta kuin tätä iänikuista harmautta!)

Tahtoisin jo niin kotimatkalle.

14. marraskuuta 2007

Kansaneläkelaitos: opintotukikeskus

Tässä sitä taas ollaan, osiossamme "KELA ryssii jälleen!"

Tässä jokunen viikko sitten täyttelin kuumeisesti opintotukeen liittyviä lappusia, jotka KELA oli viisauksissaan lähettänyt vanhempieni osoitteeseen Suomeen ja jotka katosivat postissa matkalla tänne. No, nyt KELA muisti jälleen kirjeellä. Kaikki liitteet olivat menneet perille, mutta ilmeisesti itse samassa kuoressa ollut hakemus oli jäänyt saamatta. Nyt siis täytellään uudestaan samoja lappuja ja toisovaat, että tällä kertaa menisi ihan perille asti!

12. marraskuuta 2007

Etsintäkuulutus

Tänään tartuin pitkästä aikaa kynään ja piirsin. Tuntui hyvältä, siitä on kauan, kun viimeksi olen piirtänyt ja oikeasti nauttinut siitä. Mulle lähes tulkoon kaikesta tekemisestä tulee helposti suorittamista, ja siinä vaiheessa siitä katoaa kaikki mielekkyys - näin on myös joskus käynyt piirtämisen kanssa. Olen itse asiassa pitänyt reilusti yli vuoden tauon kaikesta 'itseni ilmaisemisesta', nyt olisi taas mukava jatkaa. Tuo pitkä tauko on johtunut hyvin pitkälti inspiraation puutteesta: kadotin tekemisen mielekkyyden, kun muutin tänne Saarelle. Mistä lie johtunut, stressaavasta muutosta ja sen jälkeisestä elämänmuutoksesta vai liiallisista ärsykkeistä. Suomessa asuessani harrastin kovasti maalaamista, piirustelua ja valokuvausta - enhän mä nyt mitenkään ihmeellisen hyvä ollut missään noista, mutta sillä lailla harrastuspohjalta se oli mukavaa. Valokuvaus varsinkin. Nykyään kamera ei ole kulkenut mukanani kassin pohjalla enää vuoteen.

Mistäköhän sitä kadonnutta inspiraatiota voisi lähteä etsimään? Myydäänkö sitä jossain? Metritavarana vai kiloittain?

10. marraskuuta 2007

Yellow Press

Sea kommentoi edelliseen kirjoitukseeni, ja minun pitikin vastata hänelle kommenttilootaan, mutta ajattelinkin jatkaa ajatusta hieman pidemmälle.

Viha ja täydellinen ymmärtämättömyys ovat varmasti tunteita, joita moni suomalainen tuntee tällä hetkellä, eikä mikään ihme. En minäkään ymmärrä ollenkaan tuon nuoren miehenalun ajatusmaailmaa, enkä rehellisesti sanottuna edes halua tahi yritä ymmärtää. Haluan kuitenkin omalta osaltani ottaa osaa keskusteluun ja pohdintaan tapahtuneen tiimoilta, sillä vaikka tapahtunut ei sinänsä koskettanut minua henkilökohtaisesti, järkytti se silti omaakin ajatusmaailmaani. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että suurin hyöty keskustelusta saadaan, jos se käydään mahdollisimman kiihkottomasti ja 'järkiperäisesti' (niin pitkälle kuin se nyt on mahdollista tällaisessa tilanteessa).

Ulkosuomalaisena olen ollut tapahtuneen suhteen hyvin pitkälle nettilähteiden varassa, ja myös keltaisen lehdistön nettiartikkeleita on tullut paremman puutteessa luettua. Kuten niin usein ennen tätä, olen taas saanut huomata, kuinka tragediasta tehdään myyvää sosiaalipornoa. Sehän on toki keltaisen lehdistön tarkoituskin, enkä ollenkaan kiistä sitä, etteikö se olisi taloudellisesti kannattavaa, mutta en silti voi olla tuntematta pienen pientä fyysistä pahoinvointia selatessani mitä raflaavampia otsikoita iltapäivälehtien nettisivuilta. Sen sijaan, että journalistit keskittyvät haastattelemaan tragediasta selvinneitä ja menehtyneiden koulutovereita, voisi mielestäni keskittyä oleellisempaan: miksi näin tapahtui, ja voidaanko jotain tehdä vastaisuudessa tällaisen tapahtuman estämiseksi? Toki se koskettaa, kun järkyttyneet ja vielä shokissa olevat lapset ja nuoret kertovat kuin haaskalle lehahtaneelle toimittajalle heti tuoreeltaan, miltä tuntui olla osallisena tuossa kauheassa tapahtumassa, mutta sen informatiivinen arvo jää kovin vähäiseksi. Tällaisen uutisoinnin herättämä keskustelu on luonnollisestikin hyvin tunneperäistä ja kauhistelevaa, "no ihan varmasti oli aivan kamalaa!" Ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä, olisiko keskustelu toisenlaista, jos toimittajat käyttäisivät valtaansa ja ohjailisivat keskustelua hieman toiseen suuntaan, astetta kauemmas tunneperäisestä kauhistelusta.

8. marraskuuta 2007

Miksi?

Kyllä ovat vetäneet vakavaksi ne koto-Suomen eiliset tapahtumat. Uutiset kiirivät varsin nopeasti omaankin tietooni, kun luennon jälkeen piipahdin kirjastossa ja lukaisin päivän lööpit - olo oli varsin epätodellinen. Parin tunnin ajan seurasin tilannetta jatkuvaan tahtiin päivittyvien uutissivujen ja keskustelupalstojen kautta ja hetki hetkeltä ahdisti enemmän ja enemmän, kunnes en enää kyennyt, vaan lähdin. Uutiset jättivät jälkeensä järkytyksen ja pahan olon.

Kyllä tämä pistää miettimään. Mikä ajaa nuoren, ajattelevan ihmisen tilanteeseen, jossa hän näkee aseen piipun ainoana pakokeinona? Missä vaiheessa paha olo muuttuu niin ylitsepääsemättömäksi? Mistä ovat peräisin ajatukset omasta paremmuudesta ja kaikkivoipaisuudesta? Missä vaiheessa ihmiseltä katoaa todellisuudentaju niin täydellisesti, että reaktio on näin äärimmäinen? Kuinka kauan hän on ollut sulkeutuneena kehittämäänsä fantasiaan, johon on luonut omat moraalisääntönsä ja norminsa? Ja mistä on peräisin kaikki se viha, mitä tämäkin nuorukainen tunsi; se ylitsepääsemätön maailmantuska, jota hänen on täytynyt kantaa harteillaan? En ymmärrä, en vain ymmärrä. Miksi kukaan ei huomannut; miksi kukaan ei osannut puuttua? Vaikka tuskin tulos olisi ollut toisenlainen, vaikka joku olisikin huomannut ja osannut: poika tuskin oli omasta mielestään avun tarpeessa. En tiedä, ehkei hän ollutkaan, ehkä hän oli jo avun tavoittamattomissa. Mutta miksi myös sivullisten täytyy kärsiä, miksi tuottaa niin suurta surua ja tuskaa kokonaiselle yhteiskunnalle, omasta perheestä puhumattakaan? Mikä on saanut aikaan sen, että ihminen nostaa itsensä jumalan asemaan, tuntee itsensä oikeutetuksi päättämään toisen kanssaihmisen elämästä ja kuolemasta?

Miksi?

4. marraskuuta 2007

Argh.

Raivostuttaa tämä koirakuume. Tiedän varsin hyvin, että vielä ei ole mitään mahdollisuutta ottaa minkäänlaista otusta, mutta jostain syystä en kuitenkaan todella ymmärrä sitä. Tai ainakaan se ei estä minua käyttämällä tuntitolkulla aikaa tyhjänpäiväiseen haaveiluun. Välillä ajatus vielä kahdesta koirattomasta vuodesta ahdistaa ihan suunnattomasti, lähes fyysisesti. En vain tajua, miksen voi antaa asian olla. Aika kuluisi niin paljon nopeammin, jos en edes ajattelisi koko asiaa. Suututtaa, raivostuttaa ja ahdistaa.

Koira tänne mulle nyt heti ja saman tien!

Fangirl

Kävin eilen elokuvissa, noin aikani kuluksi. Katsastin elokuvan The Lookout, joka osoittautui itse asiassa ihan kelvolliseksi tapaukseksi. Vanhana 3rd Rock From the Sun eli Kolmas kivi auringosta -friikkinä koin jopa jonkin asteisen fangirl-momentin ensimmäisen minuutin aikana. Kyseessä oli siis Joseph Gordon-Levittin leffa, enkä voinut olla välillä hymyilemättä jostain selkäytimestä putkahteleville muistikuville. En ole tainnut koskaan tunnustaa tätä kenellekään, mutta Kolmannen kiven Tommy Solomon oli ihan ensimmäinen TV-fanituksen kohteeni, silloin kymmenisen vuotta sitten. Se pitkätukkainen hassu kaveri nyt vaan oli niin ihana, että keskiviikon (ja myöhemmin tiistain) pianotunneilta oli pakko kiirehtiä kotiin niin nopeasti kuin vain suinkin mahdollista, ettei Kolmas kivi vain jäänyt näkemättä. Ja olihan se sarjakin ihan huippu, mutta enimmäkseen seurasin sitä ihan Joseph Gordon-Levittin takia. Ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, istuin pimeässä leffateatterissa ja hymyilin itsekseni muistaessani kauan kadoksissa olleen fanitukseni.

Ja huomasin, ettei juuri mikään ole muuttunut.

29. lokakuuta 2007

Suru

Saarelle saapui surusanoma: aikaisin tänä aamuna Mummuni nukkui pois.

Kyllähän minä sitä viime kesänä aavistelinkin, että ne vierailut jäisivät viimeisiksi. Kyllä me kaikki tiesimme, että Mummun oli aika lähteä. Dementia alkoi oireilla edellisvuoden kesänä ja kehittyi nopeasti siihen pisteeseen, että tänä syksynä Mummu muutti hoitokotiin lukuisten kaatumisien ja kommellusten seurauksena. Kuukauden Mummu ehti asua siellä. Pitkän elämänhän Mummu jaksoi elää, 89 vuotta, joista viimeinen meni dementian kanssa taistellessa; joista viimeinen vei elämänhalun Mummun itsensäkin ymmärtäessä, että mieli ei enää jaksa. Viimeiseen asti Mummu meidät kaikki kuitenkin muisti ja tunsi, vaikka mustia hetkiä alkoi olla enemmän kuin kirkkaita.

On kauhean vaikea löytää sanoja. Eihän se nyt varsinaisesti yllätyksenä tullut kenellekään, mutta emme me silti sitä osanneet odottaa, emme vielä. Emmekä olisi vielä olleet valmiita luopumaan.

Kusti polkee

Royal Mail ei ilmeisesti ole siirtynyt meidän muiden mukana talviaikaan. Sen yhden kerran, kun mulle olisi paketti posteljoonin laukussa, hän päättää ilmaantua oven taakse ennen kahdeksaa aamulla (sen sijaan, että odottelisi sinne puoli kymmeneen, kuten tähän asti). Niinhän siinä kävi, että kaikki loikoiltiin vielä sängyissämme, eikä ehditty ovelle posteljoonin soitellessa ovikelloa. No, paketti jäi saamatta ja tilalla on nyt lappu, missä kohteliaasti ilmoitetaan, että voitte noutaa pakettinne 48 tunnin kuluttua lähimmästä postitoimistosta. Great. Talviajan myötä päiväkin lyhenee, nyt täydellinen pimeys laskeutuu jo ennen kuutta.

Viikonloppu meni taas nopeasti. Putkimiehet korjasivat lämminvesivaraajan ja nyt päästään taas suihkuun ilman pelkoa, että lattia romahtaa alta (mikä on jo itsessään juhlan paikka). Seminaaritehtävät (kuten tavallista) puoliksi tehtyinä ja lähtö yliopistolle noin tunnin päästä. Tästä tämä taas lähtee.

Aurinko paistaa ja harakat räkättävät. Maanantaita.

26. lokakuuta 2007

Huomenta maailma

Tämä päivä on taas alkanut juuri niin kuin se vain täällä voi alkaa. Yläkerrassa asustava Meg ja poikaystävänsä ovat joko a) tietämättömiä siitä, että se sänky todellakin narisee, tai b) täydellisen välinpitämättömiä asian suhteen. Pari on nimittäin todella aamuvirkku: tänään sain sentään nukkua rauhassa puoli kahdeksaan, tiistaina taisin herätä jo puoli seitsemältä. Ja voin kertoa, että ei ole mitenkään erityisen mukavaa. Ei siinä mitään, mua ei kiinnosta pätkän vertaa, mitä aktiviteetteja he harrastavat suljettujen ovien takana, mutta kun tässä tapauksessa nuo ovet eivät enää ole ihan suljetut. Tai ovat, se on tuo lattia kun narisee. Lopputulos on kuitenkin täysin vastaava: unen päästä on enää aivan turha yrittää saada kiinni, joten iPodista musiikkia aivoon ja volyymi kaakkoon. Tarvitsen ne korvatulpat.

Mitä tällaisessa tilanteessa toiselle voi sanoa? "Hey, by the way, did you know that I can actually hear you guys having sex up there? Would you mind not doing it early in the morning? I'm not a morning person, so the wake-up is not that pleasent..."

Yeah. Right.

Niin. Ja loppujen viimeksi minut herätti putkimies, joka rynni huoneeseeni tarkastamaan patteria. "Sorry, love. Sorry" huudahtaen hän tosin siirtyi takavasemmalle aika joutuisasti kurkatessani kysyvänä peiton alta. (Ja juokseva vesi on katkaistu.)

25. lokakuuta 2007

Syystuulessa

Tänään matkasin luennon jälkeen keskustaan, ihan vaan fiilistelemään syyspäivää. Muistin taas, miksi ylipäätään pidän tästä kaupungista niin paljon, kaikista sen miinusmerkkisistä piirteistä huolimatta. Bristolin keskusta on aika 'intiimi', noin puolen miljoonan asukkaan kaupungin keskustaksi. Keskusta on täynnä kapeita kujia ja pieniä putiikkeja, kunhan tietää mistä etsiä. West Endissä tulisi käydä useamminkin. Tänään nautin taas olostani täällä.

Tunsin itseni kovin aikuiseksi hameessani ja baskerissani; M&S:n ruokakassi kädessä, patonki olkalaukussa ja punaisissa nilkkureissani. Piti ihan kiinnittää puinen koiraheijastin hameenhelmaan killumaan ja palata maanpinnalle.

Hulmuturkkeja ja haaveita

Olen pulassa.


Olen tarkoituksella parhaani mukaan vältellyt afgaaninvinttikoiria. Tiesin, että jos lähden siihen junaan, paluuta ei ole. Olen pitänyt visusti huolen, etten vahingossakaan eksy kasvattajien nettisivuille tahi lue muutenkaan erityisemmin mitään rotuinfoa. Kunnes sitten tällä viikolla. Tein sen virheen että ihan vaan yleisestä mielenkiinnosta… hairahduin SA-FA:n (Suomen afgaanien) nettisivulle. Ja se oli menoa se. Tällä hetkellä harkitsen afgaania ihan vakavissani. Olen kaivellut netistä kaiken maailman kauhutarinoita siitä turkinhoidosta, mutta edes tuntikausien viikkopesut ja metsälenkkien jälkeiset sessiot, joissa metsä poistetaan koirasta eivät pelota minua. Edes takkuvaihe nuoren afgaanin kanssa ei pelota. Tarkemmin ajateltuna, tuo turkki ei edes hidasta harkintaa, vaikka olen täysin realistisin ajatuksin liikkeellä.


Hulmuturkin lisäksi, ja ehkä ennen kaikkea, minua kuitenkin viehättää afgaanin luonne. Nettikeskusteluja lukiessa olen saanut sen kuvan, että gaanit osaavat olla kieroja kuin korkkiruuvit ja ihania kuin enkelit. Sille päälle sattuessaan. Huumorintajuakaan näiltä elikoilta ei puutu, mikä on juurikin yksi niistä piirteistä, mitä haluan koiralla olevan. Tulinen temperamentti ja lähes inhimillinen ajattelutapa. Tässähän se olisi, se vinttikoira turkilla. Ekstraturkilla.


Tällä hetkellä olen siis kahden vaiheilla borzoin ja gaanin välillä. Edelleen siis liikutaan 10-ryhmässä, eli vinttari se tulee parin vuoden päästä olemaan, siitä olen lähes varma. Realistina kuitenkin tiedän, että se mikä tuon taiston lopulta ratkaisee, on se turkki. Jos ihan totta olen edelleen kahden vuoden päästä sitä mieltä, että tuo turkin määrä ei pelota, niin sitten saatan hyvinkin kallistua afgaanin puoleen. Borzoita ihailen kuitenkin edelleen suunnattomasti ja sellaisesta haaveilen.


Tai sitten päädyn molempiin, ja loppujen lopuksi kysymys kuuluukin, että kumpi tulee ensin… Tässä sitä nyt mietitään ja pohditaan. Harkinta jatkuu.

Uusi alku

Tänään se sitten tapahtui. Vuodatus tökki kohdallani viimeisen kerran, ja suutuspäissäni muutin blogini pois temppuilevasta kodistaan. Lähes vuosi siellä viihdyttiinkin, ja hyvin kotiuduttiin, mutta liika on liikaa. Täältä siis löydyn jatkossa, päivitän linkkini myös Blogilistalle ja Vuodatukseen (sikäli mikäli se jotakuta jaksaa kiinnostaa). Uusi alku uudella otsakkeella. Tervetuloa.

24. lokakuuta 2007

Lukemisto

2009

22. Chevalier, Tracy: Tyttö ja helmikorvakoru

21. Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

20. Tartt, Donna: Jumalat juhlivat öisin

19. Zafón, Carlos Ruiz: Tuulen varjo

18. Thomas, Scarlett: PopCo

17. Auster, Paul: Timbuktu

16. Doyle, Sir Arthur Conan: The Sign of Four

15. Odell, Colin & Le Blanc, Michelle: Studio Ghibli: The Films of Hayao Miyazaki and Isao Takahata

14. Doyle, Sir Arthur Conan: The Valley of Fear
13. Doyle, Sir Arthur Conan: A Study in Scarlet

12. Fitzgerald, F. Scott: The Curious Case of Benjamin Button

11. King, Stephen: It

10. Loe, Erlend: Tosiasioita Suomesta

9. Massey, Sujata: Rei Shimura Havaijilla

8. Holland, Tom: Rubicon

7. Baker, Tom: The Boy Who Kicked Pigs

6. Osmond, Andrew: Spirited Away (BFI Film Classics)

5. King, Stephen: 'Salem's Lot

4.
Loe, Erlend: Muleum

3.
Adams, Douglas: Young Zaphod Plays It Safe (novelli)
2.
Adams, Douglas: So Long And Thanks For All The Fish

1. Moore, Alan & Gibbons, Dave: Watchmen

2008

61. Rowling, J.K.: The Tales of Beedle the Bard

60. Adams, Douglas: Life, the Universe and Everything
59.
Adams, Douglas: The Restaurant at the End of the Universe
58. Adams, Douglas: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

57. Kostova, Elizabeth: Historiantutkija

56. le Carré, John: The Constant Gardener

55. Shakespeare, William: Hamlet

54. Dahlquist, G.W.: The Glass Books of the Dream Eaters


53. Eggers, Dave: A Heartbreaking Work of Staggering Genius

52. Menon, Anand: Europe: the State of the Union

51. Carroll, Lewis: Alice's Adventures in Wonderland & Through the Looking Glass

50. Hänninen, Marjaleena; Kahlos, Maijastina (toim.): Roomalaista arkea ja juhlaa

49. Kundera, Milan: Olemisen sietämätön keveys

48. Waltari, Mika: Tähdet kertovat, komisario Palmu

47. Scafati, Luis: Dracula

46. Aho, Riitta: Tavoitteena terverakenteinen koira

45. Bach, Richard: Lokki Joonatan
44. Bach, Richard: Lähellä jokainen sydän

43. Martel, Yann: The Facts Behind the Helsinki Roccamatios

42. Aaltonen, Uma: Collette - pieni musta koira

41. King, Stephen: Musta Torni I: Revolverimies

40. Clarke, Arthur C.: 2001 Avaruusseikkailu

39. Kurkov, Andrei: Kuolema ja pingviini

38:
Hearn, Lian: Otorin klaanin tarina III: Kuun kirkkaus
37. Hearn, Lian: Otorin klaanin tarina II: Nurmi vuoteenaan
36. Hearn, Lian: Otorin klaanin tarina I: Satakielilattia

35. Casanova, Giacomo: Casanovan vaellusvuodet

34.
Kallio, Katja: Kuutamolla
33. Kallio, Katja: Tyypit
32. Kallio, Katja: Elokuvamuisti

31. Colfer, Eoin: Airman

30. Abagnale, Frank W.: Ota kiinni jos saat

29. Brontë, Emily: Humiseva harju

28. Waltari, Mika: Kuka murhasi rouva Skrofin?

27. Thomas, Scarlett: The End of Mr. Y

26. Zusak, Markus: The Book Thief

25. Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulva

24. Massey, Sujata: Rei Shimura Yakuzan jäljillä

23. Lindsay, Jeff: Dexterin pimeät unet

22. Jansson, Tove: Muumilaakson marraskuu
21. Jansson, Tove: Muumipappa ja meri
20. Jansson, Tove: Muumipapan urotyöt
19. Jansson, Tove: Näkymätön lapsi
18. Jansson, Tove: Taikurin hattu
17. Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus
16. Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti

15. Christie, Agatha: Neiti Marplen viimeinen juttu

14. Anonymous: The Book With No Name

13. Eco, Umberto: The Name of the Rose

12. Kallio, Katja: Sooloilua

11. Loe, Erlend: Kala

10. Jansson, Tove: Taikatalvi

9.
Pratchett, Terry: Valon tanssi
8. Pratchett, Terry: Magian väri

7. Loe, Erlend: Kurt on tärkeä
6.
Loe, Erlend: Kurtin mielenhäiriö

5.
Pratchett, Terry: Elävät kuvat
4. Pratchett, Terry: Elävää musiikkia
3. Pratchett, Terry: Valkoparta karjupukki
2. Pratchett, Terry: Viikatemies
1. Pratchett, Terry: Mort

2007


69. Kallio, Jyrki (suom. & toim.): Jadelähde: Valittuja kirjoituksia Kiinan keskiajalta

68. Clutton-Brock, Tim: Meerkat Manor: Flower of the Kalahari

67. Waltari, Mika: Komisario Palmun erehdys

66.
Lavery, David: Reading Deadwood: A Western To Swear By

65. Doyle, Sir Arthur Conan: Sherlock Holmesin parhaat

64. Cornwell, Bernard: The Winter King

63. Connolly, John: The Book of Lost Things

62. Clarke, Susanna: The Ladies of Grace Adieu and Other Stories

61. Abbott, Stacey: Reading Angel: The Spin-Off With a Soul

60. Lukyanenko, Sergei: Nightwatch

59.
Lucas-Lucas, Veronica: The Cocker Spaniel

58.
Trojepolski, Gavriil: Bim Mustakorva

57.
Bergsson, Gudbergur: Joutsen

56. Erlend Loe: Volvon kuorma-autot

55. Peltonen, Juhani: Lähes täydellisiä käsityksiä kaikesta

54.
Pérez-Reverte, Arturo: Taistelumaalari

53. Gabaldon, Diana: Lumen ja tuhkan maa

52. Loe, Erlend: Naisen talloma
51. Loe, Erlend: Doppler
50. Loe, Erlend & Hiorthoy, Kim: Maria & José

49. Pullman, Philip: Lyran Oxford

48. Orwell, George: Eläinten vallankumous

47. Colfer, Eion: Artemis Fowl - Salaiset kansiot

46. Rowling, J.K.: Harry Potter and the Deathly Hallows

45.
Pérez-Reverte, Arturo: Kapteeni Alatristen seikkailut IV: Kuninkaan kulta

44. Poe, Edgar Allan: Rakkauden ja kuoleman lauluja

43.
Calvino, Italo: Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle
42. Calvino, Italo: Näkymättömät kaupungit
41. Calvino, Italo: Kosmokomiikkaa

40. Fry, Stephen: Making History

39. Calvino, Italo: Tämä vaikea elämä

38. Shyamalan, M. Night: Lady in the Water - A Bednight Story

37. Koontz, Dean: Ääniä yössä

36. Calvino, Italo: Marcovaldo eli vuodenajat kaupungissa
35. Calvino, Italo: Herra Palomar

34. Coelho, Paulo: Veronika päättää kuolla

33. Koontz, Dean: Kuun valo

32.
Christie, Agatha: Kymmenen pientä neekeripoikaa
31. Christie, Agatha: Paddingtonista 16.50
30. Christie, Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

29. Tolkien, J.R.R.: Roverandom

28. Koontz, Dean: Pelon kasvot

27. Bond, Michael: Paddington Abroad
26. Bond, Michael: Paddington Helps Out
25. Bond, Michael: More About Paddington
24. Bond, Michael: A Bear Called Paddington

23. Martel, Yann: Life of Pi

22. Iggulden, Conn: Keisari - Kuninkaiden kuolema

21. Maugham, W. Somerset: The Painted Veil

20. Palahniuk, Chuck: Fight Club

19. Massey, Sujata: Rei Shimura taifuunin silmässä

18. Colfer, Eoin: Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta

17. Iggulden, Conn: Keisari - Rooman portit

16. Clarke, Susanna: Jonathan Strange & Mr Norrell

15.
Runeberg, Johan Ludvig: Vänrikki Stålin tarinat - Ensimmäinen kokoelma

14.
Burton, Tim: The Melancholy Death of Oyster Boy & Other Stories

13. Coelho, Paulo: Alkemisti

12. Austen, Jane: Pride & Prejudice

11. Rowling, J.K.: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
10. Rowling, J.K.: Harry Potter and the Chamber of Secrets
9. Rowling, J.K.: Harry Potter and the Philosopher's Stone

8. Pullman, Philip: His Dark Materials: The Amber Spyglass
7. Pullman, Philip: His Dark Materials: The Subtle Knife
6. Pullman, Philip: His Dark Materials: Northern Lights

5. Fleming, Ian: Live and Let Die
4. Fleming, Ian: Casino Royale

3. Christie, Agatha: Varjossa auringon alla
2. Christie, Agatha: Kohtalokas viikonloppu

1. Spungen, Deborah: Nancy

DVD-hylly

Elokuvat

A

About Adam
About a Boy
The Adventures of Baron Munchausen
The Adventures of Robin Hood
The Age of Innocence
Amadeus
Amelie
American History X
Anchorman - The Legend of Ron Burgundy (Super Classy Edition)
Anchorman - Wake Up Ron Burgundy
And Now For Something Completely Different
The Assassination of Jesse James By the Coward Robert Ford
The Avengers

B

Back to the Future
Back to the Future Part II
Back to the Future Part III
Batman
Batman & Robin
Batman Begins
Batman Forever
Batman Returns
A Beautiful Mind
Beetle Juice
Ben-Hur
Benny & Joon
Best in Show
Bichunmoo
Big Fish
Billy Elliot
Black Hawk Down
Blackadder Back & Forth
Blackadder's Christmas Carol
Blades of Glory
Blow
Boiler Room
Breakfast at Tiffany's
The Breakfast Club
Bridget Jones's Diary
Bridget Jones: The Edge of Reason
Bright Young Things
Brokeback Mountain
Broken Flowers
Brotherhood of the Wolf
The Brothers Grimm
Buffalo Soldiers
Bullit
Butch Cassidy and the Sundance Kid

C

Candy
Casanova
Catch Me If You Can
Chaplin
Charlie and the Chocolate Factory
Charlie Bartlett
Children of Men
Chocolat
Les Choristes
Chromophobia
The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe
City Heat
Cleopatra
A Clockwork Orange
Closer
The Constant Gardener
Corpse Bride
Corto Maltese
Corto Maltese: La cour secrète des Arcanes
Crash
Crouching Tiger, Hidden Dragon
Cruel Intentions
Cry-Baby

D

The Darjeeling Limited
The Dark Knight
Daywatch (Dnevnoy dozor)
Dead Poets Society
The Dead Pool
Death to Smoochy
Deception
DEsperado
Diarios de motocicleta
Die Hard
Die Hard 2 - Die Harder
Die Hard With a Vengeance
Die Hard 4.0
Dina
Dirty Harry
Dodgeball
Dogville
Donnie Darko
Down in the Valley
Dracula

E

Ed Wood
Edward Scissorhands
Elizabeth
The End of the Affair
Enduring Love
The Enforcer
The English Patient
Escape From Alcatraz
Eternal Sunshine of the Spotless Mind
Everyone Says I Love You

F

The Fall
The Fast and the Furious
The Fifth Element
The 51st State

Fight Club
Fight Club (Definitive Edition)
Finding Neverland
A Fish Called Wanda
A Fistful of Dollars
Fear and Loathing in Las Vegas
Flags of Our Fathers
For a Few Dollars More
The Fountain
The Four Feathers
The 40 Year-Old Virgin
Frankenweenie
Frida
Friend
Friends With Money
From Hell
The Full Monty
Fun With Dick and Jane
Funny Face

G

Gangs of New York
Ghostbusters
Ghostbusters II
Giant
The Girl Who Leapt Through Time
Gladiator
The Godfather
The Godfather: Part II
The Godfather: Part III
The Good, the Bad and the Ugly
Goodfellas
Good Morning, Vietnam
Good Night, and Good Luck.
The Good Shepherd
A Guide to Recognizing Your Saints

H

Happy Feet
Harry Potter and the Chamber of Secrets
Harry Potter and the Goblet of Fire
Harry Potter and the Order of the Phoenix
Harry Potter and the Philosopher's Stone
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Hellboy
Hellboy II: The Golden Army
Hero
High Plains Drifter
The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
Hitman
Hollywoodland
The House of Flying Daggers
Human Traffic

I

I Heart Huckabees
The Illusionist
I'm Not There
In Bruges
The Incredible Hulk
Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull
Indiana Jones and the Last Crusade
Indiana Jones and the Temple of Doom
Infernal Affairs
Innocence
Inside Man
Iron Man
The Island
The Italian Job
It's All About Love

J

The Jacket
Jackie Brown
Jarhead
Jurassic Park

K

Kahlekuningas
Keeping the Faith
Kill Bill vol. 1
Kill Bill vol. 2
King Arthur
King Kong (1933)
King Kong (2005)
Kingdom of Heaven
Kiss Kiss Bang Bang
A Knight's Tale
Knockaround Guys
Kukkia ja sidontaa
Kummeli Alivuokralainen
Kummeli Kultakuume
Kummeli Stories
Kummelin Jackpot

L

Ladder 49
Lady in the Water
The Lake House
Land of the Blind
Lapsia ja aikuisia - kuinka niitä tehdään?
Lara Croft: Tomb Raider
Layer Cake
Letters From Iwo Jima
The Libertine
Liberty Heights
Lieksa!
The Life Aquatic with Steve Zissou
Life of Brian
Little Miss Sunshine
Little Shop of Horrors (1960)
The Lookout
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
The Lord of the Rings: The Two Towers
The Lord of the Rings: The Return of the King
The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (Limited Edition 2 disc set)
The Lord of the Rings: The Two Towers
(Limited Edition 2 disc set)
The Lord of the Rings: The Return of the King (Limited Edition 2 disc set)
Lost in Translation
The Lost World: Jurassic Park
Love Actually
Love the Hard Way

M

The Machinist
Magnolia
Magnum Force
Manderlay
The Man in the Iron Mask
Marie Antoinette
The Matrix
The Meaning of Life
Mel Brooks' History of the World Part I
Men in Black
Men in Black II
Million Dollar Baby
Miss Potter
Monster's Ball
Monty Python and the Holy Grail
Monty Python and the Holy Grail - Extraordinarily Deluxe Edition
Monty Python's Life of Brian - The Immaculate Edition
Moulin Rouge!
Munich
Musa
My Fair Lady

N

Nanny McPhee
Napoleon Dynamite
Ned Kelly
Night at the Museum
The Nightmare Before Christmas (Collector's Edition)
The Nightwatch (Nochnoy dozor)
The Ninth Gate
Nousukausi

O

Ocean's Evelen
Ocean's Twelve
Ocean's Thirteen
Once Upon a Time in Mexico
Once Upon a Time in the West
Ordinary Decent Criminal
The Outlaw Josey Wales
The Outsider

P

The Painted Veil
Pale Rider
Pan's Labyrinth
Paris - When it Sizzles
The Patriot
The People vs. Larry Flynt
A Perfect World
Perfume
Perikato
Peter Pan
The Pianist
The Pillow Book
Pingviinien matka
Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl
Pirates of the Caribbean: The Dead Man's Chest
Planet of the Apes (2001)
Play Misty For Me
The Prestige
Pride & Prejudice
Primal Fear
Pulp Fiction
The Pursuit of Happyness

Q

The Queen
Queen of the Damned
Quills

R

Raiders of the Lost Ark
Rebel Without a Cause
The Recruit
Red Dragon
Reservoir Dogs
Resident Evil
Road to Perdition
The Rocky Horror Picture Show
Roman Holiday
Romeo + Juliet
Rounders
The Royal Tenenbaums
Rushmore

S

Sabrina
A Scanner Darkly
The Science of Sleep
The Score
Secret Window
Sense and Sensibility
Serenity
Se7en
Shakespeare in Love
The Shawshank Redemption
The Shining
Shiri
Signs
Sin City
The Sin Eater
Sky Captain and the World of Tomorrow
Sleepy Hollow
Smokin' Aces
Snakes on a Plane
Snatch.
Some Like It Hot
Sooloilua
Stand By Me
Stardust
Star Wars: Episode IV - A New Hope
Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back
Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi
Stepford Wives
Stephen King's the Shining
The Sting
Stranger Than Fiction
Sudden Impact
Swordfish

T

10 Things I Hate About You
There Will Be Blood
30 Days of Night
Tideland
Tightrope
Titanic
Tokyo Drift
Too Tired to Die
Training Day
Trainspotting
Transformers
True Romance
25th Hour
28 Days
28 Days Later
2 Fast 2 Furious
Two Mules for Sister Sara
2001: A Space Odyssey

U

The Unbearable Lightness of Being
Unforgiven

V

V For Vendetta
Vanity Fair
A Very Long Engagement
The Village
Vincent

W

Walk the Line
The Watcher
What's Eating Gilbert Grape
Where Eagles Dare
White Hunter, Black Heart
Who Framed Roger Rabbit
The Wizard of Oz

X

X-Men
X2
X3 - The Last Stand
xXx

Y

The Yards

Z

Zodiac
Zoolander

007

Dr. No
From Russia With Love
Goldfinger
GoldenEye
Casino Royale (Deluxe Edition)

Disney/Pixar

Aladdin
Aristokatit
Basil Hiiri, Mestarietsivä
Hercules
Ihmeperhe
Karhuveljeni Koda
Leijonakuningas
Peter Pan
Pieni merenneito
Pixar Shortfilms Collection osa 1
Robin Hood
Tarzan

Studio Ghiblit

The Cat Returns
Grave of the Fireflies
Howl's Moving Castle
Kiki's Delivery Service
My Neighbour Totoro
Nausicaä of the Valley of the Wind
Porco Rosso
Princess Mononoke
Spirited Away
Tales From the Earthsea
Whisper of the Heart

TV-sarjat

Ally McBeal (4. kausi)
Angel (kaudet 1-5)
Ashes to Ashes (1. kausi)
Babar (kaikki 39 jaksoa)
A Bit of Fry & Laurie (kaudet 1-4)
Blackadder (kaudet 1-4)
Blackpool & Viva Blackpool
Bleak House
Buffy the Vampire Slayer (kaudet 1-7)
Casanova (2005)
Deadwood (kaudet 1-3)
Dexter (1. kausi)
Dirty Sexy Money (1. kausi)
Doctor Who (2005) (kaudet 1-4)
Extras (kaudet 1-2)
Fawlty Towers (kaudet 1-2)
Firefly
He Knew He Was Right
House MD (kaudet 1-4)
I, Claudius
The IT Crowd (kaudet 1-2)
Jeeves & Wooster (kaudet 1-4)
Kingdom Hospital
Kummeli (vuodet 1991-2004)
Kummeli: Jurismia!
Kummeli: Lihaksia ja Luoteja
Kummeli: Lääkärit tulessa
Life on Mars (kaudet 1-2)
The Lost Room
Mad Men (1. kausi)
Matka maailman ympäri 80 päivässä
Monk (kaudet 1-6)
Monty Python's Flying Circus (kaudet 1-4)
The Office (kaudet 1-2)
The Office (jenkkiversio) (kaudet 1-2)
Pride & Prejudice
Pushing Daisies (1. kausi)
Rome (kaudet 1-2)
Sex and the City (kaudet 1-6)
The Simpsons (kaudet 1-11)
Six Feet Under (kaudet 1-5)
The Sopranos (kaudet 1-2)
The State Within
Studio Julmahuvi
Torchwood (kaudet 1-2)
The Tudors (kaudet 1-2)

UMDt

Alien
The Day After Tomorrow
Dodgeball
The League of Extraordinary Gentlemen
Speed

Kirjahylly

Abagnale, Fank W.: Ota kiinni jos saat

Adams, Douglas:

The Hitchhiker's Guide to the Galaxy
The Restaurant at the End of the Universe
Life, the Universe and Everything
So Long and Thanks For All the Fish
Mostly Harmless
Young Zaphod Plays It Safe
Sielun pitkä pimeä teehetki

Akunin, Boris: Leviatanin purjehdus

Anonymous: The Book With No Name

Austen, Jane: Pride & Prejudice

Auster, Paul: Sattumuksia Brooklynissa

Bach, Richard: Lokki Joonatan

Baker, Simon: Ancient Rome - The Rise and Fall of an Empire

Barker, Clive:
Abarat
Abarat, toinen kirja

Barrie, J.M.: Peter Pan

-: Beowulf

Bergsson, Gudbergur: Joutsen

Bernard, Jami: Tarantino on Tarantino

Bloch, Robert: Psycho

Bond, Michael:
A Bear Called Paddington
More About Paddington
Paddington Abroad
Paddington Helps Out

Brontë, Charlotte:
Kotiopettajattaren romaani


Jane Eyre

Brontë, Emily:
Humiseva harju

Wuthering Heights

Buckley, David: David Bowie

Burgess, Anthony: Kellopeliapplesiini

Burnett, Frances Hodgson: A Little Princess

Burton, Tim: The Melancholy Death of Oyster Boy & Other Stories


Calvino, Italo:
Halkaistu varakreivi
Jos talviyönä matkamies

Koko kosmokomiikka
Kosmokomiikkaa

Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle
Näkymättömät kaupungit
Paroni puussa
Ritari joka ei ollut siellä

The Castle of Crossed Dreams

Caminha, Pêro Vaz de: Kirje kuningas Manuelille Brasilian löytymisestä

Capuzzo, Michael & Banik, Teresa: Koiramainen juttu

Carroll, Lewis: Alice's Adventures in Wonderland & Through the Looking Glass

Cash, Johnny & Carr, Patric: Cash - omin sanoin

Cervantes: Don Quixote

Christie, Agatha:
Bertramin hotellissa/Vuoksi ja luode
Herkuleen urotyöt
Kohtalokas viikonloppu
Neiti Marplen viimeinen juttu
Neljä suurta
Salaperäiset rukiinjyvät
Varjossa auringon alla

Cicero, Marcus Tullius: Laeista (De Legibus)

Clarke, Susanna:
Jonathan Strange & Mr. Norrell
The Ladies of Grace Adieu And Other Stories

Coelho, Paulo: Alkemisti

Colfer, Eoin:
Artemis Fowl
Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa
Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi
Artemis Fowl: Opalin kosto
Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta
Toivomuslista

Airman

Connolly, John: The Book of Lost Things

Cornwell, Bernard:
Talvikuningas

The Winter King
Enemy of God
Excalibur

Cornwell, Patricia: Murhamiehen muotokuva: Viiltäjä-Jack - tapaus selvitetty

Dahl, Roald: Charlie and the Chocolate Factory

Dahlquist, G.W.: The Glass Books of the Dream Eaters

Defoe, Daniel: Robinson Crusoe

Dickens, Charles:
Oliver Twist

Doyle, Sir Arthur Conan: Sherlock Holmesin parhaita

Dumas, Alexandre:
Kolme muskettisoturia
Viimeinen muskettisoturi
Monte Criston kreivi

Eco, Umberto: The Name of the Rose

Eddings, David:
Kiven vartija
Ennustusten aika
Velhojen taistelu
Rivan kuningatar
Kohtalon täyttymys

Eddings, David & Leigh: Althalus

Eggers, Dave: A Heartbreaking Work of a Staggering Genious

Fleming, Ian:
Casino Royale
Live and Let Die

Fry, Stephen:
The Hippopotamus
Making History

Gabaldon, Diana:
Muukalainen
Sudenkorento
Matkantekijä
Syysrummut
Tuliristi
Tuhkan ja lumen maa
Lordin yksityisasia

Galsworthy, John: Forsytein taru

Golden, Arthur:
Geishan muistelmat

Golding, William: Kärpästen herra

Grimm Brothers: The Complete Fairy Tales

Guevara, Che: Moottoripyöräpäiväkirja

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti

Harris, Thomas:
Uhrilampaat
Hannibal
Punainen lohikäärme

Hawke, Ethan: Kuumana

Hearn, Lian: Otorin klaanin tarina I: Satakielilattia

Hemingway, Ernest:
Ensimmäiset 49 kertomusta
Vanhus ja meri

Highsmith, Patricia: Lahjakas herra Ripley

Hobb, Robin:
The Farseer Trilogy: Assassin's Apprentice
The Farseer Trilogy: Royal Assassin
The Farseer Trilogy: Assassin's Quest
The Liveship Traders: Ship of Magic
The Liveship Traders: The Mad Ship
The Liveship Traders: Ship of Destiny
The Tawny Man: Fool's Errand
The Tawny Man: Golden Fool
The Tawny Man: Fool's Fate
The Soldier Son Trilogy: Shaman's Crossing
The Soldier Son Trilogy: Forest Mage

Näkijän Taru: Salamurhaajan oppipoika
Näkijän Taru: Kuninkaan salamurhaaja
Näkijän Taru: Salamurhaajan taival
Lordi Kultainen: Narrin matka

Holland, Tom: Rubicon

Homeros:

Ilias
Odysseia

Hornby, Nick:
Hyvät ihmiset
Poika

Iggulden, Conn:
Keisari: Rooman portit
Keisari: Kuninkaiden kuolema
Keisari: Miekkojen kenttä
Keisari: Sodan jumalat

Ishiguro, Kazuo: Pitkän päivän ilta

Jacq, Christian:
Valon Kivi: Nefer Vaitelias
Valon Kivi: Tietäjänainen
Valon Kivi: Paneb Tulisydän
Valon Kivi: Totuuden paikka

Jansson, Tove:
Muumit ja suuri tuhotulva

Muminpappans Memoarer

Japrisot, Sebastien: Pitkät kihlajaiset


Jones, Diana Wynne:
Liikkuva linna
Derkinhovin musta ruhtinas

Joyce, James: Odysseus

Kafka, Franz:
Linna
Oikeusjuttu
Kootut kertomukset

Kallas, Aino: Sudenmorsian

Kallio, Katja: Sooloilua

King, Stephen:
Maantievirus matkalla pohjoiseen

It
'Salem's Lot

Koontz, Dean:
Kylmä kuu
Pimeyden vanki

Pimeyden enkeli

Pimeyden palvelijat
Sydämen tummat virrat

Kostova, Elizabeth: Historiantutkija

Kundera, Milan: Olemisen sietämätön keveys

Laurie, Hugh: The Gun Seller

Lempinen, Marja-Leena: Mustan suden aika

Lewis, C.S.: Narnia

Le Guin, Ursula:
Maameren tarinat: Maameren velho
Maameren tarinat: Atuanin holvihaudat
Maameren tarinat: Kaukaisin ranta
Tehanu
Kertomuksia Maamereltä
Toinen tuuli

Linna, Väinö: Tuntematon sotilas

Loe, Erlend:
Kala
Kurt on tärkeä
Kurtin käytöshäiriö

L

Supernaiivi
Tosiasioita Suomesta

Doppler

Long, Jeff: Helvetin piirit

Loriga, Ray: Tokio ei välitä meistä enää

Lukyanenko, Sergei:
Nightwatch
Daywatch

Mack, Robert L. (edit.): Sweeney Todd: the Demon Barber of Fleet Street

Marciano, Francesca: Casa Rossan perilliset

Marquez, Gabriel Garcia: Sadan vuoden yksinäisyys

Martel, Yann: Life of Pi
The Facts Behind the Helsinki Roccamatios

Massey, Sujata:
Rei Shimuran ensimmäinen tapaus
Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus
Rei Shimura ja ikebana-mestari
Rei Shimura ja tappava manga
Rei Shimura ja morsiuskimono
Rei Shimura, samurain tytär
Rei Shimura ja helmenkalastaja
Rei Shimura taifuunin silmässä
Rei Shimura yakuzan jäljillä

Maugham, W. Somerset: The Painted Veil

McCall Smith, Alexander: 44 Scotland Street

McEwan, Ian: Sovitus

Mosse, Kate: Labyrintti

O'Brien, John: Leaving Las Vegas

Orwell, George: Eläinten vallankumous

Otcenášek, Jan: Romeo, Julia ja Pimeys

Palahniuk, Chuck: Fight Club

Paolini, Christopher: Eragon

Peake, Mervyn: The Gormenghast Trilogy

Pérez-Reverte, Arturo:
Flaamilainen taulu
Yhdeksäs portti
Miekkamestari
Rummunkalvo
Merikartta
Etelän kuningatar
Kapteeni Alatristen Seikkailut I: Kapteeni Alatriste
Kapteeni Alatristen Seikkailut II: Vääräuskoisten veri
Kapteeni Alatristen Seikkailut III: Bredan aurinko
Kapteeni Alatristen Seikkailut IV: Kuninkaan kulta
Taistelumaalari

Pitt, William & Ritter, Scott: Irakin sota

Poe, Edgar Allan: Kootut kertomukset

Pratchett, Terry:
Valkoparta karjupukki
Velhous verissä
Viikatemies

Proulx, Annie: Lyhyt kantama

Pullman, Philip:
Kultainen kompassi
Salaperäinen veitsi
Maaginen kaukoputki

His Dark Materials: Northern Lights
His Dark Materials: The Subtle Knife
His Dark Materials: The Amber Spyglass

Rahimi, Atiq: Maata ja tuhkaa

Remarque, Erich Maria: Länsirintamalta ei mitään uutta

Rice, Anne:
Interview With the Vampire
The Vampire Lestat
The Tale of the Body Thief

Rowling, J.K.:
Harry Potter ja Viisasten kivi
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feeniksin kilta
Harry Potter ja Puoliverinen prinssi

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset

Harry Potter and the Philosopher's Stone

Harry Potter and the Chamber of Secrets
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Harry Potter and the Goblet of Fire
Harry Potter and the Order of the Phoenix
Harry Potter and the Half-Blood Prince
Harry Potter and the Deathly Hallows
The Tales of Beedle the Bard

Runeberg, Johan Ludvig:
Vänrikki Stålin tarinat - Ensimmäinen kokoelma
Vänrikki Stålin tarinat - Jälkimmänen kokoelma

Rushdie, Salman: Keskiyön lapset

Sacks, Oliver: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi

Sade, markiisi de: Justine

Schlink, Bernard: The Reader

Shakespeare, William:
Romeo ja Julia

The Complete Works (RSC 2008)
Hamlet (RSC 2008)
Julius Caesar
Love's Labour's Lost (RSC 2008)
Romeo & Juliet
The Taming of the Shrewd

Salisbury, Mark: Burton on Burton

Shakespeare:
Romeo ja Julia

Romeo & Juliet
Julius Caesar
The Taming of the Shrewd

Schickel, Richard: Clint Eastwood - Elämä ja elokuvat

Shyamalan, M Night: Lady in the Water - A Bedtime Story

Simon, Claude:
Tuuli

Spungen, Deborah:
Nancy

Steen, Thorvald: Don Carlos

Stoker, Bram:
Dracula

The Illustrated Dracula

Tartt, Donna: Jumalat juhlivat öisin

Thomas, Scarlett: The End of Mr. Y

Tolkien, J.R.R.:
Hobitti
Taru Sormusten Herrasta
Silmarillion
Keskeneräisten Tarujen Kirja

The Lord of the Rings
The Hobbit
The Children of Húrin

Tolstoi, Leo: Anna Karenina

Trojepolski, Gavriil: Bim Mustakorva

Twain, Mark:
Jenkki kuningas Artturin hovissa
Tom Sawyerin seikkailut

Vergilius: Aeneis - Aeneaan taru

Verne, Jules:

Around the World In Eighty Days
Journey to the Centre of the World

Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5

Waltari, Mika:
Komisario Palmun erehdys
Kuka murhasi rouva Skrofin?
Sinuhe egyptiläinen
Turms, kuolematon

Weis, Margaret & Hickman, Tracy:
Kaikkeuden Kivi: Pimeyden kaivo
Kaikkeuden Kivi: Kadonneen vartijat
Kaikkeuden Kivi: Matka tyhjiöön
Kuolemanportti: Lohikäärmeen siipi
Kuolemanportti: Haltioiden tähti
Kuolemanportti: Tulimeri
Kuolemanportti: Käärmemaagi
Kuolemanportti: Kaaoksen käsi
Kuolemanportti: Labyrinttiin
Kuolemanportti: Seitsemäs portti

Welsh, Irvine: Trainspotting

Werber, Bernard: Muurahaiset

Wodehouse, P.G.:
Jeeves and Wooster Omnibus
Very Good, Jeeves!

Verraton Jeeves

Woolf, Virginia: Orlando

Wilde, Oscar: The Picture of Dorian Gray

Zafón, Carlos Ruiz: Tuulen varjo

Zusak, Markus: The Book Thief


Elokuvat/TV/Valokuvaus:

Abbott, Stacey: Reading Angel: The TV-Spin Off With a Soul

Bagh, Peter von: Elokuvan historia

Bouzereau, Laurent:
The Art of Bond

Clay, Enos: Watchmen Portraits

Clutton-Brock, Tim: Meerkat Manor: Flower of the Kalahari

Cork, John & Scivally, Bruce: James Bond: The Legacy

Davies, Russell T. & Cook, Benjamin: Doctor Who: The Writer's Tale

Gautrand, Jean-Claude:
Paris Mon Amour


Lavery, David: Reading Deadwood: A Western To Swear By

Osmond, Andrew: Spirited Away (BFI Film Classics)

The Pythons: Autobiography by the Pythons

Salisbury, Mark: Sweeney Todd: the Demon Barber of Fleet Street

Sibley, Brian & Howe, John: Maps of Tolkien's Middle Earth

Stock, Dennis: James Dean | Fifty Years Ago

Tarantino, Quentin: Quentin Tarantino's "Death Proof" A Screenplay

Thompson, Frank: Tim Burton's Nightmare Before Christmas

Volk, Kurt: Grindhouse

Wegman, William:
Polaroids
Man's Best Friend

Williams, Greg:
Bond on Set: Filming Casino Royale

Bond on Set: Filming Quantum of Solace

Eri kuvaajia: FIFA 100


Muita:

Ahonen, JP: Villimpi Pohjola

Gravett, Paul:
Manga: 60 vuotta japanilaista sarjakuvaa

Sarjakuvaromaani ja miten se voi muuttaa elämäsi

Moore, Alan; Gibbons, Dave: Watchmen

Mäkelä, Timo: Rooma

Paloniemi, Milla: Kiroileva siili

Rosa, Don: Roope Ankan elämä ja teot

Koirat:

Aho, Riitta: Tavoitteena terverakenteinen koira

Kaimio, Tuire:
Koirine käyttäytyminen
Pennun kasvatus

Kalstone, Shirlee: Poodle Clipping And Grooming - The International Reference

Lucas-Lucas, Veronica: The Cocker Spaniel

Rugaas, Turid: Rauhoittavat signaalit