Everybody lies

Opiskelu on tänä syksynä vienyt runsaasti aikaa, ja iltaisin olen jaksanut lähinnä istua sängyllä ja tuijottaa DVD:itä. Tiesin etukäteen Housen neloskauden DVD-boksin aikataulun, ja ilmestymispäivänä koitin tarkoituksella kiertää HMV:n uutuushyllyn - siinä onnistumatta. Siellä se boksi nökötti, hyllyssä kaltaistensa joukossa, ja huusi nimeäni. Ja minähän vastasin.

Maanantaina sekä vapaapäivänäni tiistaina tuijottelin siis maratonmaisesti koko neloskauden, ja nautin suunnattomasti. Toki sen muistaa, että tästä minä pidän, mutta aina se tulee yllätyksenä, että kuinka suunnattomasti. Minulle House on yksi niistä sarjoista, joiden päättymistä (toivottavasti vasta kaukana hamassa tulevaisuudessa) odotan kauhulla, ja jota tiedän jääväni kaipaamaan.

Neloskausi siis. Sarjan peruskaava on pysynyt muuttumattomana - potilaita menee ja tulee, he kärsivät mitä mielikuvituksellisimmista sairauksista, diagnoosit ovat villejä ja monasti erheellisiä, kunnes tilanne ratkeaa yleensä potilaan kannalta varsin edullisesti. Sitä luulisi, että neljän kauden jälkeen tähän kyllästyisi ja sarja alkaisi maistua puulta, mutta mitä vielä! Neloskausi on hyvin mahdollisesti oma henkilökohtainen suosikkini (siitäkin huolimatta, että kyseessä on käsikirjoittajien lakon vuoksi normaalin 24 jakson sijasta 16 jaksoon jäänyt tynkäkausi). Mikä sitten tekee sarjasta niin vetovoimaisen ja mainion? Toki, sarjassa on edelleen monia kohtauksia, joissa katsojakin havahtuu miettimään, että "hetkinen...": löytyy niin epäloogisuuksia kuin vähän turhankin mielikuvituksellisia diagnooseja, mutta ne kuuluvat sarjan luonteeseen. Kyse ei ole todellisuudesta, vaan tv-viihteestä, ja silloin mutkia saakin vähän oikoa. Sarjassa on niin paljon muuta, mikä antaa anteeksi pienet (ja vähän suuremmatkin) epäloogisuudet: dialogi on edelleen terävää ja nerokasta, hahmot (uudet ja vanhat) mielenkiintoisia - ja Hugh Laurie on liekeissä.

Sen verran sarjaa on uudistettu, että mukaan on heitetty uusi tiimi Foremanin, Chasen ja Cameronin lähdettyä viime kauden lopussa (vanha kolmikkokin tosin jatkaa sarjassa, enemmän tai vähemmän tutuissa tehtävissä). Pidin realityshowmaisesta otteesta uuden tiimin valitsemisessa, yllätyksekseni se toimi mainiosti. Toinen suuri yllätys oli Housen uusi tiimi: pidin heistä aivan suunnattomasti! Rooleihin on löydetty aika mainiot näyttelijät, ja jokainen tuo jotain uutta ja mielenkiintoista sarjaan. Uudet persoonat sulautuvat aika saumattomasti joukkoon, eikä sarjan dynamiikkakaan kärsi, vaikka hahmoja on tällä kertaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Onnistunut uudistus siis kaiken kaikkiaan.

Tunnustettakoon, Hugh Laurie Greg Housena pitää sarjaa pinnalla. Ilman Laurien mieletöntä tulkintaa Housesta sarja ei olisi missään nimessä säilyttänyt vetovoimaansa. House on tällä kaudella (jos mahdollista) röyhkeämpi, tylympi, riehakkaampi ja sovinistisempi kuin koskaan aikaisemmin, mikä taas takaa aivan suunnattoman katselunautinnon meille, jotka toivoisimme edes joskus kielemme olevan yhtä terävä.


Kauden päätös on jälleen kerran sydäntäsärkevän lohduton, sekoittaa koko pakan ja jättää kaiken avoimeksi. Jään siis odottamaan viidettä kautta jännityksellä ja ihan vähän surullisinkin mielin. (Näin jälkeen päin sitä aina miettii, että olisi taas pitänyt ihan suosiolla jättää katsomatta tuo lopetus, kun aina jää haikea mieli. Ensimmäinen noista kahdesta päätösjaksosta on kuitenkin ehkä koko Housen historian mahtavin ja upein 40-minuuttinen, joten pieni haikeus on ehdottomasti sen arvoista!)

Uusi asunto, uudet kujeet?

Saarella taasen, kuukauden päivät takana itse asiassa. Kämpän kanssa oli hieman ongelmia, mutta sekin järjestyi loppujen lopuksi ihan hyvin. Kämppä on kuuden hengen solu (mikä on enemmän kuin oli ajatuksissa), mutta se on myös hyvällä alueella (itse asiassa ihan muutaman sadan metrin päässä Bart.'s Squaresta) ja naurettavan halpa. Onhan tämä vanha ja vetoisa, ja suihkusta tulee aina joko vähän liian kylmää tai vähän liian kuumaa vettä, mutta huone on viihtyisä ja näistä kolmesta kämpästäni eniten minun näköiseni. Kyllä tässä vuoden viihtyy.

Opiskelut ovat nekin jatkuneet, ja ihan hyvältä tuntuu taas. Viime vuosi oli kaikin puolin aika raskas (eikä vähiten henkisesti), mutta tämä vuosi on ainakin alkanut aivan erilaisissa tunnelmissa. Viime vuosi meni ikävöidessä ja alavireisissä tunnelmissa, ja kesällä kesti monta viikkoa palautua. Syksyllä kävin uusimassa sen EU:n (kuten jo keväällä arvelinkin), minkä jälkeen palasin vielä kuukaudeksi Suomeen nauttimaan syksystä. Nyt tuntuu taas hyvältä ja oikealta; ei ole koti-ikävä eivätkä ajatukset ole jatkuvasti seuraavassa lomassa. Olin jo melkein unohtanut, miltä tuntuu olla tässä hetkessä ja nauttia siitä.

"I have lost myself again"

--

Vuosi sitten tänään Mummu nukkui pois. Mummu merkitsi minulle paljon, hän oli käytännössä katsoen ainoa isovanhempani. Viimeisenä vuonna emme olleet paljon yhteydessä - minä olin täällä ja Mummu oireili dementiaa Suomessa - ja se surettaa minua. Niin paljon jäi sanomatta, vaikka kyllähän Mummu sen tiesi. Mummu tiesi aina. Silti tahtoisin vielä kerran halata; hyvästellä kunnolla ja kertoa rakastavani.