Life on Mars?

Niin se vain jatkui taas elämä täällä saarivaltakunnassakin. Ensimmäinen viikko meni taas yleiseen räytymiseen ja kiukutteluun (kuten aina), mutta sen jälkeen kaikki alkaa taas näyttää suhteellisen normaalilta. Tiedä sitten mikä siinä on, mutta paluu tänne on jotenkin aina kauhean vaikea, vaikka tiedän varsin hyvin viihtyväni loppujen lopuksi ihan mainiosti ja elämän olevan muutenkin ihan suhteellisen kivaa.

Eikä tämä nyt ihan turha valtakunta kuitenkaan ole, onhan täällä paljon hyvääkin. Esimerkiksi viime aikoina vallinnut suhteellisen mukava keli, M&S:n valkosuklaakeksit ja juusto-sipuli-kierteet, Ben & Jerry's -jäätelöt sekä loistavaakin loistavampi BBC, jonka ansiosta mm. valvoin viime yönä neljään katsoessani Life on Marsin kakkoskauden loppuun. Piti sitä niin kovasti säästellä ensi viikolle ja katsoa vähän kuin jakso illassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Täytyihän se nyt saada tietää, oliko Sam Tyler aikamatkaaja, koomapotilas vai ihan vain perus-vatipää! Ja voi, mikä loppu; mikä sarja. Tykkäsin ihan hirmuisesti (mikä nyt ei ollut mikään varsinainen yllätys, ottaen huomioon viehtymykseni 70-luvun kyttäleffoihin). Jännitystä ja epätietoisuutta pidettiin yllä ihan kirjaimellisesti viimeisille minuuteille, ja hämmennyin ihan täydellisesti kolme (3) valtaisaa juonenkäännettä vaatineen viimeisen jakson aikana. Olinkin tuon katsomisen jälkeen ihan hyperinä, eikä nukkumisestakaan meinannut tulla mitään (yllätys, yllätys).

Tänään olen viettänyt hiljaiseloa ja annoin itselleni luvan ihan vaan olla. En siis ole tehnyt mitään järkevää, paitsi käynyt lenkillä. Illemmalla ajattelin vielä paistaa pannarin. Huomenna täytyykin sitten alkaa ihan tosissaan valmistautua niihin tentteihin, alkavat uhkaavasti kurkkia nurkan takaa...