Olen pulassa.
Olen tarkoituksella parhaani mukaan vältellyt afgaaninvinttikoiria. Tiesin, että jos lähden siihen junaan, paluuta ei ole. Olen pitänyt visusti huolen, etten vahingossakaan eksy kasvattajien nettisivuille tahi lue muutenkaan erityisemmin mitään rotuinfoa. Kunnes sitten tällä viikolla. Tein sen virheen että ihan vaan yleisestä mielenkiinnosta… hairahduin SA-FA:n (Suomen afgaanien) nettisivulle. Ja se oli menoa se. Tällä hetkellä harkitsen afgaania ihan vakavissani. Olen kaivellut netistä kaiken maailman kauhutarinoita siitä turkinhoidosta, mutta edes tuntikausien viikkopesut ja metsälenkkien jälkeiset sessiot, joissa metsä poistetaan koirasta eivät pelota minua. Edes takkuvaihe nuoren afgaanin kanssa ei pelota. Tarkemmin ajateltuna, tuo turkki ei edes hidasta harkintaa, vaikka olen täysin realistisin ajatuksin liikkeellä.
Hulmuturkin lisäksi, ja ehkä ennen kaikkea, minua kuitenkin viehättää afgaanin luonne. Nettikeskusteluja lukiessa olen saanut sen kuvan, että gaanit osaavat olla kieroja kuin korkkiruuvit ja ihania kuin enkelit. Sille päälle sattuessaan. Huumorintajuakaan näiltä elikoilta ei puutu, mikä on juurikin yksi niistä piirteistä, mitä haluan koiralla olevan. Tulinen temperamentti ja lähes inhimillinen ajattelutapa. Tässähän se olisi, se vinttikoira turkilla. Ekstraturkilla.
Tällä hetkellä olen siis kahden vaiheilla borzoin ja gaanin välillä. Edelleen siis liikutaan 10-ryhmässä, eli vinttari se tulee parin vuoden päästä olemaan, siitä olen lähes varma. Realistina kuitenkin tiedän, että se mikä tuon taiston lopulta ratkaisee, on se turkki. Jos ihan totta olen edelleen kahden vuoden päästä sitä mieltä, että tuo turkin määrä ei pelota, niin sitten saatan hyvinkin kallistua afgaanin puoleen. Borzoita ihailen kuitenkin edelleen suunnattomasti ja sellaisesta haaveilen.
Tai sitten päädyn molempiin, ja loppujen lopuksi kysymys kuuluukin, että kumpi tulee ensin… Tässä sitä nyt mietitään ja pohditaan. Harkinta jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti