'Cause it's a bittersweet symphony...

Kiirettä pitää tenttien kanssa, vähän ahdistaakin. Kun en saa itsestäni irti kaikkea mitä tahtoisin, se vähän syö naista. Vaan täytyy tähän vissiin tottua, kun ei niin ei.

Koiran kaipuu on edelleen kova, vaikka tentit sitä ovatkin vähän sysänneet ajatuksissa taka-alalle. No, tähän vaivaan on ehkä mahdollisesti luvassa helpotusta syksyllä-loppuvuodesta, sikäli mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan ja käy aivan mieletön mäihä... Toiveet ovat korkealla, mutta ihan vielä en uskalla kauheasti riemuita. Kun ei sitä koskaan tiedä, mitä elämä heittää eteen.

Tässä alkaa olla viimein vähän haikeilla mielin - kolme vuotta Bristolissa on pitkä aika, mutta siltikin niin lyhyt. Suomeen muutto on edessä kesällä, vaikka tämä huone mulla on täällä vielä elokuun. Tenttien jälkeen ajattelin lomailla vielä viikon verran, siivoilla ja setviä tavaroita, ja kierrellä kaupungilla. Ihan sellaista perusturisteilua voisi harrastaa ennen lähtöä.

Mutta on se silti hurjaa. Kolme vuotta! Mihin aika se aika katoaa? Ja mitä minä yhä odotan?

(Lost Room oli muuten aika veikeä, Peter Krause on aina hyvä; Chaplin oli mainio - tekee mieleni tietää lisää, saattaa huomenna ohjautua matka kirjakaupan puolelle; Smokin' Aces oli kertakaikkisen hölmö, mutta ihan viihdyttävä tekele sinänsä... vaikkei sitä välttämättä toista kertaa tarvitse nähdäkään. Andy Garcia on kuitenkin aina mainio.)