Elementary, my dear Watson

Kuin voi olla näin tukahduttavan kuuma? Tekisi mieleni vain heittää selälleen ja ihan vain olla, kun kaikki muu tekeminen tuntuu aivan järkyttävän kamalalta. Vaan ei siinä mitään, onhan tämä toki ihan mukavaakin vaihteeksi, kun ei tarvitse palella kolmen peiton alla anorakissa... Harmi vain, kun on nuo tentit - en ole päässyt juurikaan nauttimaan tästä kesän alusta, vaikka mieli olisi kyllä tehnyt... Ja loppuviikoksi on luvattu luonnollisesti viileämpää, ja - sanokaa mun sanoneen - ensi viikolla tietysti taas sataa.

No, vielä olisi se viimeinen tentti huomenna, täytyy siihen jaksaa vielä kerrata. Ei kyllä ollenkaan tekisi mieli, jotenkin ne viimeisetkin lukuilon rippeet katosivat eilisen tentin jälkeen ihan täysin, tiedä sitten mistä sitä taas löytäisi edes sen verran, että saisi tänään ja huomenaamulla vielä vähän kerrattua...

Tässä tentteihin lukemisen ohella olen katsellut sellaisena ajatusten nollaajana Sherlock Holmes -leffoja, siis niitä mustavalkoisia 1930-40-lukujen Holmeseja, missä nähdään Basil Rathbone Holmesina ja Nigel Bruce Watsonina. Ja boy o' boy! minä tykkään tuosta Rathbonesta, edelleen vaan. Se on se nenä, veikkaan ma. Täytyy olla. Ja vaikka Brucen Watson on ehkä himpun verran höppänä ja sählä (mitä hän ei Arthur Conan Doylen romaaneissa ihan ole), täytyy minun myöntää, että juuri näiden leffojen vuoksi minun mielikuvieni Watson on tismalleen sellainen. Tykkään siis kovasti, näissä on sellaista oikeaa vanhan Hollywoodin tuntua aina välillä, ja jopa ne kolme II maailmansodan aikaan kuvattua sotapropagandistista Holmesia ovat kyllä aivan kertakaikkisen mainioita, osittain ehkä juuri siksikin, että ne ovat niin aikalaisteoksia. Riemumielin siis olen noita katsellut yön pimeinä tunteina. (Ja sitä joulukuuta odotellessa...)

Kotimatkalle suuntaan ensi viikolla. Porukat ovat tulossa Lontooseen pariksi päiväksi, tällä kertaa mukana on myös tuo Isoveikkakin. Isi sanoi busseilevansa tänne Bristoliin, saadaan kaksi matkalaukullista + x-määrä kasseja ja nyssyköitä Lontooseen (ja minäkin pääsen taas nauttimaan Lontoon vilinästä). Täytyy alkaa vähitellen tyhjentää tätä kämppää, vaikka onhan tässä toki elokuuhun vielä hyvästi aikaa. Vaan on tätä tavaraakin kertynyt kolmen vuoden aikana ihan liikaa. Saas nähdä, miten käy. Saattaapi osa jäädä tuomatta, mutta täytynee sitä katsoa tarkemmin sitten parin kuun päästä. Aika rientää.

Kuva.