Kiusaajista ja kiusatuista

Mä olen tällä hetkellä niin raivoissani, että kädet tärisee ja sydän hakkaa kahtasataa. Mä en muista olisinko koskaan ennen elämässäni ollut näin vihainen, että koko keho tärisee, kurkkua kuivaa ja suorastaan oksettaa. Ei varmaankaan ole hyvä idea kirjoittaa yhtään mitään tällaisessa mielentilassa, mutta johonkin tämä on pakko purkaa. Meni nimittäin yöunet sen siliän tien.

Onko minun otsassani joku näkyvä leima, mistä ihmiskunnan saasta näkee, että tuota on hyvä kiusata? Sillä minua on kiusattu, koko ala-aste. Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin aloin pikku hiljaa hengittää taas vapaammin. Kehoni ei enää jännity teinijoukon ohi kävellessäni tai kaupungilla kulkiessani, enkä kyllä anna sen enää koskaan jännittyäkään, jos se minusta vain on kiinni. Tänä iltana sain kuitenkin taas kouriintuvan muistutuksen siitä, että ihmisluonto on samanlainen kulttuurista riippumatta ja kusipäät kusipäitä.

Minusta on puhuttu selkäni takana aivan huimia juttuja. Itse nuo jutut eivät minua loukkaa, nahkani on vahvistunut, eivätkä sanat enää kosketa minua - mutta se loukkaa, että tuollaista ylipäätään tehdään. Juorutaan ja puukotetaan selkään ihmistä, jota ei edes tunneta ja jonka olemassa olo ei millään tavalla heidän elämäänsä haittaa. Maksan laskut ajallani, koitan elellä mahdollisimman hissukseen etten olisi kenenkään tiellä ja hoidan hommani. Ja silti, silti siihen jää tilaa spekuloinnille ja ilkeille puheille. Kaikkein naurettavinta tässä on, että kyseessä ovat aikuiset ihmiset ja yliopistopiirit, eivät esiteinit ja ala-aste. Miten on mahdollista, että tuosta ilkeilyvaiheesta ei kasveta yli?

Minulle nuo tuollaiset ns. hiljaiset kiusaajat ovat sitä yhteiskunnan pahinta pohjasakkaa, jonka ihmisarvo on suunnilleen sama kuin torakalla. Minulle on aivan sama mitä sellaiset ajattelevat, ihan kuten minulle on aivan sama mitä torakka ajattelee.

No, viikko vielä tätä ja sitten kotiin. Ja loman jälkeen pari kuukautta plus muutto kesällä, ja se on sitten so long ass hole. Ei tartte huudella perään.