Sataa sataa ropisee...

Vähän on jo odottava fiilis, eikä oikein mitään jaksaisi saada aikaiseksi: torstaina kotiin. Enpä kyllä ole vielä tänä aikana kertaakaan ollut näin huojentunut loman alkamisesta ja paluusta Suomeen! On tämä elämä täällä ollut viime aikoina turhankin värikästä, enää en tulevaisuudessa valita tylsyyttä tai tekemisen puutetta: mieluummin elän hiljaiseloa kuin tällaisen ilkeilyn kohteena. No, se siitä. En ajatellut uhrata enää yhtään energiaa tuon tilanteen pohtimiseen, vaan annan koko homman tästä lähin olla ja kyseisen ihmisen elää omaa pientä elämäänsä kuten itse haluaa.

Täällä on ollut tänään ja viime yönä ihan oikea myrsky. Viime yönä minä, joka siis normaalisti nukkuisin vaikka seinät kaatuisivat ympäriltä, heräsin useaan otteeseen a) yläkerrassa könyävän keskisuuren norsulauman mellastukseen ja b) talon rakenteissa ulvovaan myrskytuuleen ja ikkunaan vaakatasossa hakkaavaan kaatosateeseen. Tuon tuulen osalta sää alkaa jo vähitellen normalisoitua, mutta koko päivän on satanut ihan hulluna. Tänään olen siis pitänyt sadetta sisätiloissa (aamun lenkkiä lukuunottamatta) ja katsonut Monkin neljännen tuotantokauden. Hih, Mr. Monk on mun idoli. Mä jostain syystä samastun tuohon neuroottiseen etsivään, vaikka en mistään fobioista kärsikään. Tyksin kovasti. (Jopa tästä uudesta aisaparista, Sharona olikin musta aina vähän ärsyttävä.) Täytyykin huomenna katsastaa, josko löytyisi vitoskausi halvalla, kun olen joka tapauksessa suuntaamassa luennon jälkeen kaupunkiin hakemaan bussilippuja torstaiaamulle...

Lukurintamalla ei ole tapahtunut mitään uutta. Kaikki lukeminen edistyy hyvin hitaasti, ja lukuvuorossa oleva The Book With No Name on jopa yllättänyt huonoudellaan. Enhän minä takakannen perusteella mitään mestariteosta odottanutkaan, mutta hei come on! Merkillinen sillisalaatti. Kirjailija ei ole osannut päättää haluaako kirjoittaa westernin, dekkarin, jännärin, kauhuteoksen, yliluonnollisen teoksen taikuudesta, realistisen kuvauksen nyky-yhteiskunnasta, palkkamurhaaja-/ninja-romaanin vai vampyyri-/ihmissusitarinan, joten on sitten lopulta päätynyt sullomaan nämä kaikki teemat yhteen vajaan neljänsadan sivun tekeleeseen. Säälittävä yritys, jos minulta kysytään. Silmiä on pyöritelty ja haukotuksia peitelty nyt 256 sivua ja t-ö-k-k-i-i ja pahasti! Kyseessä on ehkä mahdollisesti huonoin pitkiin aikoihin lukemani teos. Että tällaistakin roskaa sitä pitää suoltaa markkinoille. Ja minun tietty lukea. Kun keskenkään ei voi jättää.