Ajoissa aika ajoin

Aika muistutti taas olemassaolostaan. Minulla on ollut ongelmia ajan kanssa niin kauan kuin muistan. Olen usein aivan liian tietoinen ajan kulumisesta, ja jo ala-asteella saatoin uppoutua ajatusleikkeihin ajan kulusta: toisinaan se oli kiehtovaa, toisinaan taas ajatus siitä, että tämäkin ajatus on jo historiaa, oli varsin pelottava. Mikä on elämisen tarkoitus, jos ihmiselämä on vain ajatuksen mittainen? Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä, nouseeko aamulla sängystä, jos itsensä kuitenkin löytää kuolinvuoteelta nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa? Olen kuitenkin ollut aina myös taitava sysäämään huolet taka-alalle, ja niin olen tehnyt ajankin kanssa, mutta aina silloin tällöin se palaa vaivaamaan ajatuksiin. Tämä syksy on kuitenkin kulunut aika huolettomissa tunnelmissa: koulujuttuja on toki ollut ja kiirettä pitänyt, mutta viime vuoden alavireestä ei ole tietoakaan. Aika ei ole tuntunut valuvan käsistä hiekan tavoin. Olen taas nauttinut olosta Saarella, ja opiskelu on tuntunut hyvältä.

Viikolla sattui kuitenkin silmiini jakso Doctor Whota: sama jakso, jonka katselin päivälleen viisi kuukautta sitten, tyhjenevässä huoneessa muuttolaatikoiden ja muuttokiireen keskellä. Oli aika jännä kokemus. Muistin tismalleen missä istuin (pöydän ääressä liian matalalla toimistotuolilla, ihan reunalla; kyynärpäät pöydällä), miltä tuntui avoimesta ikkunasta puhaltanut kesäillan vire niskassani, ja mitä ajattelin sen nelikymmenminuuttisen jakson aikana. Piti ihan jäädä katsomaan, sen verran pisti pasmat sekaisin. Vaan toisaalta, eikö aikamatka juuri Doctor Whota katsellessa ole kuitenkin ihan perin tilanteeseen sopivaa...

Viisi kuukautta on kulunut niin auttamattoman joutuisasti! Kesällä marraskuu tuntui olevan niin kaukana - ja tässä sitä nyt ollaan, marraskuun viimeisellä viikolla.

Mihin se aika lentää?

//

On a much lighter note...

European Human Rights Law'n essee on nyt printtausta vaille valmis. Se tosin tarkoittaa sitä, että huomenna on alettava Equity & Trustsin essee, ja alkuviikosta on pakerrettava Roman Law'n workshopin parissa (mikä ei sinänsä ole ongelma, sillä olen aina kokenut Rooman historian suht mielenkiintoiseksi, ja tuo kurssi on sen suhteen aivan unelma: istutaan ringissä, juodaan teetä ja keskustellaan Roomasta - ihanan professori Horrocksin johdolla). Which means that the fun is only beginning. Itse asiassa olen ehkä ensimmäistä kertaa ikinä ajoissa: ensimmäisen esseen deadline on vasta torstaina, ja toisen 15. päivä joulukuuta. Vaan käytännössähän mulla on tasan ensi viikko aikaa, sillä veikkaanpa, ettei Lontoossa paljoa esseitä kirjoitella (vaikka sitä aikaahan todennäköisesti olisi, jos teatterilla meinaan kauankin päivystää), ja olen lähdössä kotiin päin joulunviettoon jo 13. päivä.

Uusi tunne tämä, koulutehtävien ajoissa tekeminen. Yleensä kun se jää aina ihan viimetippaan.

Vielä kun saisi unenpäästä kiinni tämän päivän puolella.