Lontoo

Olen sanonut tämän ennenkin ja tiedän sen kuulostavan kovin kornilta, mutta sanon sen taas: Lontoo on kaupunki, jossa tunnen olevani kotona. Kun bussi kaartaa moottoritieltä kohti keskustaa tulee se sama tunne kuin silloin, kun auton ikkunasta näkee pitkästä aikaa oman kotikaupunkinsa (omalla kohdallani tämä tarkoittaa Tampereen silhuettia ja ensimmäistä vilahdusta Näsinneulasta). Sitä vaan tietää olevansa kotona. Niin on ollut ihan aina, pikkutytöstä asti, eikä mikään ole vuosien saatossa muuttunut. Ja lähteminen, se tuntuu aina yhtä haikealta.

Eilen matkasin siis Lontooseen, kämpiltä lähdin puoli kuuden maissa, ja takaisin palasin ihan paria minuuttia ennen puolta yötä. Oli pitkä päivä, mutta äärimmäisen mukava. Porukat olivat siellä lomailemassa, ja oli varsin mukava käyskennellä kiireettä ympäri kaupunkia. Lontoo on vain niin kertakaikkisen kaunis ja kotoisa - harmaana ja sateisenakin.

Samalla sain mukaansa matkalaukullisen tavaraa kotiin vietäväksi - täytyy alkaa harkita tämän kämpän tyhjentämistä jo pikku hiljaa. Hirmuisesti on kertynyt tavaraa, ja hirvittää, miten meinaan saada kaiken Suomeen.

Nyt väsyttää ihan hulluna; koko keho on jumissa varpaista olkapäihin. Mutta ei se mitään, tänään sitten nukutaan ja koitetaan vaan olla. Eilen oli hyvä päivä.