Come fly, let's fly away

Inhoan pakkaamista. Matkustamisessa mikään ei ole niin inhottavaa, kuin reissua edeltävä pakkausoperaatio: onko nyt kaikki tarvittava varmasti mukana? Unohdinko jotain tärkeää? Pakkasinko nyt liikaa paitoja? Onko liput matkassa? Jotain jäi, jotain ihan varmasti jäi! Pakkaamista lukuunottamatta nautin matkustamisesta suunnattomasti, edelleenkin. Matkustamisessa on aina jotain jännittävää, vaikka määränpää ja reitti olisivatkin tuttuja ja yllätyksettömiä.

Varsinkin lentämisestä olen aina pitänyt, ihan pienestä tytöstä asti. En koskaan kyllästy istumaan lentokoneessa, mikä toisaalta ihmetyttää itseäkin: kuka nyt jaksaa istua monta tuntia putkeen paikallaan, tekemättä varsinaisesti mitään? Minä jaksan. Tuntitolkulla. Tuijottelen ohi lipuvia pilviä ja alapuolella näkyvää mannerta; lueskelen ja kuuntelen musiikkia; ajattelen (harvoin mitään tähdellistä). Rentoudun. Lentokoneruokakin menee siinä istuskellessa. Eihän se nyt hyvää ole (paitsi bisnesluokassa, noin lentokoneruoaksi), mutta yleensä se on lentopäivinä ainoa syömäni varsinainen ateria, ja nälkäänsähän sitä syö vaikka pieniä kiviä. Ainakaan tähän päivään mennessä en ole vielä kyllästynyt lentämiseen.

En ole tosin koskaan ymmärtänyt, että sitä oikeasti istutaan metallisessa purkissa kymmenen kilometrin korkeudessa - enkä toivottavasti tajuakaan. Luulisin, että siinä vaiheessa saattaisi alkaa hirvittää.