Kirjoittamisesta

Olen kirjoittanut paperista päiväkirjaa pian nelisen vuotta (ymmärrettyäni, että päiväkirjaan ei välttämättä tarvitse kirjoittaa orjallisesti joka päivä, eikä jokaisen merkinnän tarvitse alkaa sanoilla "rakas päiväkirja"). Se toimii jonkinlaisena ajatustenselventäjänä; todisteena siitä, että nämäkin vuodet on ihan oikeasti eletty. Raapustelen lähinnä tajunnanvirtaa vailla mainittavaa itsesensuuria, aina silloin tällöin kun siltä tuntuu: joskus kirjoitan päivittäin, joskus on kausia, etten koske koko kirjaan kuukausiin. En varsinaisesti ole koskaan kirjoittanut mentaliteetilla "sitten vanhempana on kiva lukea", mutta on ihan kiva tietää, että sekin mahdollisuus on olemassa.

Bloggauksen aloitin vuosi sitten, eilen oli bloggaus-historiani yksivuotispäivä. Alunperinhän aloitin kirjoittamisen tavallaan Suomeen jääneille ystäville ja tuttaville: olen aina ollut huono pitämään yhteyttä yhtään kehenkään ja ajattelin, että näin he halutessaan pysyisivät mukana ainakin minun elämäni tapahtumissa. No, tuohan meni reisille saman tien, kun en kehdannut ilmoittaa blogini osoitetta kuin tasan kahdelle ihmiselle, niille tärkeimmille. Tulin siihen tulokseen, että en minä oikeastaan välitä tietää, kuinka moni minut oikeasti tunteva ihminen ajatuksiani lukee - itseni tuntien se johtaisi nykyistäkin suurempaan itsesensuuriin ja lopulta bloggaus keskittyisi enää listaamaan päivän tapahtumia, eikä silloin palvelisi enää yhtään ketään - kaikkein vähiten minua itseäni. Vuoden aikana blogistakin on muotoutunut jonkinlainen ajatustenselventäjä. Kirjoitan ennen kaikkea itseäni varten, omia ajatuksiani selvittääkseni - suurimmaksi osaksi tajunnanvirtaa tännekin. Kuten mainitsin, harrastan kuitenkin jonkinmoista itsesensuuria, eli ihan kaikkea en tänne internetin ihmemaahan vuodata (sitä varten minulla on se paperiversio eli niin kutsuttu päiväkirja). Ihailen ihan hirvittävästi ihmisiä, jotka pystyvät vuodattamaan sielunsa blogiinsa, kaiken kansan luettavaksi. Minä en siihen pysty, edes näin suht anonyyminä. Pidän kuitenkin kirjoittamisesta, ja jollain tavalla tämä bloggaaminen tuntuu täydentävän tuota paperille raapustelua.

Suuri osa merkinnöistäni on täysin turhanpäiväistä jaarittelua vailla minkäänlaista punaista lankaa, mutta juuri sellaista minun elämänikin on tällä hetkellä ja sellainen minäkin olen: ajatukseni pomppivat välillä aiheesta aiheeseen vailla minkäänlaisia sidoksia; nautin suunnattomasti kaikennäköisestä turhanpäiväisestä touhottamisesta, kuten elokuvista, kirjallisuudesta ja ihan vain olemisesta. Ja niistä minä kirjoittelen.

Jaarittelen.