Yölliset episodit

Olen jostain syystä nukkunut viimeaikoina ihan kamalan huonosti. Syynä on lähinnä ollut se, että varpaitani on paleltanut niin ruhtinaallisesti, että nukkuminen on ollut sellaista unen ja todellisuuden rajamailla haahuilua. Viime yönäpä sitten nukahdin - vain herätäkseni tuntia myöhemmin kikatukseen, kolinaan, tömistelyyn, keskusteluun sekä laulamiseen. Meinasi mennä kuppi niin nurin! Mikä siinä on, että kun tullaan kämpille tullaan siinä puoli yhden aikaan yöllä, ei osata olla hiljaa? Ei voida sen vertaa ottaa huomioon muita kanssa-asujia, että hoidettaisiin ne iltatoimet ihan hissukseen. Jotenkin kaikki öiset häiriöt tuntuvat moninkertaistuvan ainakin omassa päässäni ja saavat ihan megalomaaniset mittasuhteet tarpeeksi pitkään jatkuessaan. Tunnin siinä kuuntelin, aluksi horroksessa ja viimeiset viisitoista minuuttia täysin hereillä, ja perussuomalainen tossukka kun olen, en edes kehdannut käydä sanomassa, että turvat kiinni (eli käytännössä ihan oma häpeä, täytyy myöntää). Tämän episodin jälkeen varpaita ei enää palellut, mutta uneen en päässyt, ja herätyskello soitti seitsemältä - heinäsirkkana EU:n luennolle.

Yliopistolta busseilin Cribbsille, ja kävin katsomassa We Own the Nightin. Aika perusleffa, ihan ok noin kaikin puolin, mutta ei sinänsä mitenkään tajuntaaräjäyttävä kokemus. Muistutti taas kuitenkin, että tällä tytöllä on ihan erityinen soft spot Joaquin Phoenixille. Se on aivan sama ketä mies näyttelee, mitä sillä on päällänsä, mitä se tekee tai miltä näyttää - minä olen ihan sulaa vahaa, joka ikinen kerta.

Nyt paleltaa taas, ihan kokonaisvaltaisesti.